Vinski etsi täydellistä sommitelmaa, istui lattialla hipihiljaa, asetteli kipot uudelleen ja uudelleen. Yhtäkkiä hän oli valmis. Hymyili hiljaa, taputti sitten itselleen käsiä ja kiipesi äidin syliin. Hieroi unisena poskea rintaa vasten ja kiersi kädet kaulalle. Paapaa, pyysi pieni mies. Rattaista kuuluu jo hiljainen tuhina, nappaan kuvan taideteoksesta.
Tämä on sitä pakahduttavaa onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti