Muuttolupaa kohti

Mitä meille kuuluu? Uhosin etteivät vauva-aika ja rakennusprojekti vedä meitä muistamattomuuden suohon, mutta vuorokaudessa on koko ajan liian vähän tunteja ja vähiten on aikaa juuri tämän hetken muistoihin tallentamiseen. Minulla on keväältä luonnoksia tallennettuna blogipäivityksiä varten, mutta ei koskaan ole ollut yhtäaikaisesti sekä toimivaa nettiyhteyttä että aikaa naputella tekstit valmiiksi. Kyllä, elämme edelleen järjettömän surkean nettiyhteyden armoilla Turun lentokentän välittömässä läheisyydessä vain 12 minuuttia Kauppatorilta.

En kirjoittanut valittaakseni olosuhteista, vaan kertoakseni teille missä keltaiset kumisaappaat nykyään vaeltavat. Olen saanut paljon kyselyitä blogipäivitysteni perään ja minua kismittää valtavasti, että kirjoittaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Turun Sanomien juttusarjan kautta on hiukan päässyt kärryille mitä Poutakummulla tapahtuu, mutta tiedonnälkäisimmät ovat kyllä jääneet ilman ateriaansa.

Projektimme on edennyt vastoinkäymisestä toiseen, ongelmat ja haasteet ovat rakentamisessa arkipäivää. Ne pitävät yllä sopivasti pientä stressiä ja virittyneisyyttä, jolla hommaa viedään eteenpäin. Monenlaisia kompromisseja olemme joutuneet tekemään ja edessä on yksi suurimmista: keskeneräiseen taloon muuttaminen. Nykyinen asuntomme on nimittäin myyty ja meidän täytyy lähteä heinäkuun loppuun mennessä. Herra Foo pääsi aloittamaan lomansa toukokuun puolivälissä ja siitä eteenpäin on hommia painettu kirjaimellisesti kellonympäri. Työlistalla ovat vain Ne Olennaisimmat Tilat eli kaikki se mikä pitää olla valmiina muuttoluvan saamiseksi. Tämä voisi tuntua katastrofaaliselta ellei arki pyörisi jatkuvan edestakaisin tontin ja kodin välillä kulkemisen ja eväiden syömisen ympärillä. Kiireinen aikataulu tuntuu jopa helpotukselta; nyt tiedän milloin tämä vaihe loppuu.

Kuukauden päästä siis meidän pitäisi jo asua uudessa kodissamme. Maalämpöpumppu hurisee ja lattialämmitys on päällä alakerrassa kosteuden karkottamiseksi. Seinät on rakennettu, pakkeloitu ja pohjamaalattu. Hirsiseinät on maalattu kolmeen kertaan. Lähes kaikki (pinta)materiaalit ja tarvikkeet on valittu ja hankittu tai tilattu. Keittiö saapuu 14.päivä. Ensi viikolla tasoittaja tulee pinnoittamaan harkkoseinät, takan ja piipun laatoituksia ja pintakäsittelyitä varten. Katon alaslaskut ovat työnalla, yksi vaatekaappi on koottu ja paikoillaan ja ensimmäiset muuttolaatikot on pakattu. Sähkötyöt ovat loppusuoralla, pino kattolautoja odottaa naputtelijaa ja ihana, unelmieni täyttymys, valkoinen Timberwisen parketti kotimme lattialle makaamaan pääsyä. 

Mutta mitä muuta? Vinski-esikoisemme ei käytä enää vaippoja, on hyvin sanavalmis, pirskahtelevassa uhmaiässä oleva todella avulias Pikkuherra. Vinski omaa valtavan rakennusalan sanaston ja on omien sanojensa mukaan rakentanut meidän uuden kodin isin kanssa yhteistyöllä. Vilius-vauvamme on jo 3,5 kuukautta. Hän on rauhallinen ja tyytyväinen ilopilleri. Hereillä ollessaan Vilius puhua pulputtaa ja syösyösyö. Vinski on ylpeä isoveli, joka lepertelee vauvalle salaa kun muut eivät ole kuulolla. 

Raahatessani päivittäin uhmaikäisen, vauvan, koiran, ruuat ja kassit tontille, näen hikipisaroideni alta joka kerta ilahduttavia edistymisen askelia. Vähitellen olen jo alkanut nähdä meidän tavaramme ja huonekalumme paikoillaan ja jonkinlaisen "lopun" häämöttävän edessämme. Rakentajan arkemme kestää elokuun puoleen väliin, jolloin Herra Foo palaa töihin ja minä jään uuteen kotiimme poikien kanssa. Senkin jälkeen tämä lähestulkoon omin hartiavoimin toteutettu projekti tulee jatkumaan PITKÄÄN, hartiavoimin. 

Ajan autoni joku päivä parkkiin 3G-verkon alueelle ja postaan kuvia. Vielä ne keltaiset kumpparit täältä ponnistaa!

Alussa uusi vuosi

Niin vierähti joulukuu ilman ainuttakaan blogipäivitystä. Vuosi vaihtui, nyt elämme sitä vuotta, jolloin muutamme uuteen kotiin, toivottavasti. Tammikuukin on ehtinyt puoleen väliin ja monenlaista on tapahtunut meidän elämässämme. Unelmiemme koti edistyy Herra Foon osaavissa käsissä mukavaa tahtia. Minä olen kokenut suunnatonta tuskaa joutuessani astumaan projektissamme sivustaseuraajaksi. Onhan toki roolini muonittajana, arjenpyörittäjänä, tsemppaajana ja ulkonäköseikkavastaavana merkittävä, mutta ei kukaan kysy mitä Herra Foo on saanut tontille evääksi, vaan missä vaiheessa rakennuksella mennään.

Olen valmentanut itseäni henkisesti tulevaan sisustamalla ja järjestämällä väliaikaista kotiamme vastoin alkuperäistä suunnitelmaamme. Alkuperäinen suunnitelmahan meni niin, että vain välttämätön puretaan laatikoista esiin ja kotia ei sen enempää sisustella. Varmaan näen sensuuntaisia merkkejä, että asuminen väliaikaisessa kodissamme voi venyä ja yritän tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi. Tietenkin pidämme edelleen elossa toiveen siitä, että ensi syksynä asuisimme jo uudessa kodissamme, mutta väliaikaisen asunnon "kodistaminen" auttanee kestämään rakennusprojektin mahdollisen pitkittymisen ja sen tuoman pettymyksen. Töitä tehdään sen eteen, ettei isoja viivytyksiä tule. Joulunaikaan Herra Foo oli epätavallisen paljon kotona ja minä aloin jo patistella pysymään tontilla - sekin tunne tuli koettua, että toinen on liikaa kotona.

Sisustusbuumiini on toinenkin syy; hormooniryöpyistä johtuva voimakas pesänrakennusvietti. Vatsakumpuni kasvaa odottaessamme Vinskin pikkuveljen syntymää huhtikuun alkupuolella. Aivan oikein! Talon rakentaminen omin voimin, toinen lapsi pienellä ikäerolla, sairasteleva koira, minun ajoittainen krooniseksi muuttuva migreeni ja Herra Foon uudet työkuviot - olemme kaistapäitä! Varaston perältä purkamattomien laatikkopinojen alta on kaivettu vauvatarvikkeet ja -vaatteet esiin. Vaatehuoneemme lattialle on nostettu mammavaatelaatikko ja minä laadin erinäisiä selviämisstrategioita suoriutuakseni arjesta kahden pienen lapsen kanssa talossa, jossa täytyy kulkea 55 porrasta autolta asuintiloihin.

Varsinaiseen odottamiseen ei kuitenkaan ole aikaa, elämä pyörii tiiviisti rakentamisen ja monien suurten päätösten ympärillä. Tällä hetkellä teemme valmisteluita ja ratkaisuja, joita täytyy tehdä ennen lattiavalua. Lattiavalun toivomme voivamme tilata vielä tammikuun puolella. Sitä ennen täytyy päättää muun muassa lattiakaivojen tarkat paikat ja vetää lattian kautta tulevien sähköjen putket valmiiksi. Herra Foo on poraillut hirsiseiniin pistorasioiden paikkoja. Olemme siis tilanteessa, jossa yhtäkkiä täytyy päättää monia isoja asioita, kun rakenteet määräävät myös pitkälti ulkonäköasioita. Viikonlopun aikana löysimme pikkukylppärin kalusteet ja sitä kautta saimme päätettyä viemäreiden paikat. Keittiösuunnitelmiinkin olisi syytä palata piakkoin, koska tajusimme muun muassa tasojen materiaalin vaikuttavan pistorasioiden määrään ja paikkoihin. Joudumme tekemään monia kompromisseja ja viemään vesi- ja sähkövetoja suurinpiirtein oikeille paikoille odottamaan tulevia ratkaisujamme. Vielä täytyy löytää suurten maisemaikkunoiden eteen tulevat lattiavalaisimet ja ratkaista yksi lattiakaivoihin liittyvä ongelma. Kävi nimittäin ilmi, että perustussuunnitelmissa on jätetty liian vähän tilaa suihkujen lattiakaivoille. Lattiakaivoelementit ovat niin korkeita, että meidän täytyy joko upottaa ne ontelolaatan sisälle tai tehdä kylppäreihin tuplavalu, jotta saadaan tarpeeksi jyrkät kaadot tehtyä. Lisää mietittävää tässäkin - ja suuret kiitokset siitä kuuluu perustussuunnittelijallemme, jonka suunnitelmat ovat olleet alusta asti täynnä reikiä kuin kalaverkko.

Tätä kirjoittaessani olen noussut kuusi kertaa etsimään legoauton ammusta huonejalujen alta, siivonnut yhden pissavahingon, järjestänyt kattilat takaisin kaappiin, auttanut uunikintaan pikkuherran käteen (Vintsi taavii tätä), päästänyt koiran ulos ja sisälle, ja uudestaan ulos ja sisälle, pessyt junanveturin puurosta (Voi eiiii! Juna törmäs!), rakentanut junaradan ja korjannut sen lukemattomia kertoja, ja käynyt erinäisiä keskusteluja lelujen heittelystä, milloin otetaan lääkettä, mihin voi kiivetä, mitä juodaan janojuomaksi, miten rajua rakkautta Ninja-koira kestää, missä isi on, missä Eemeli-serkku on, mikä ääni tuo on, mikä päivä tänään on. Kesken täydellisen lauseen metsästyksen olen myös leikkinyt hippaa, laulanut veturilaulun, vaarilaulun, Puuha Pete -laulun, oravalaulun, nallelaulun, matkinut eri eläimiä, herkutellut leikkikeittiössä valmistuneilla ruuilla ja lohduttanut, kun tanssi sohvalla patakinnas kädessä  päätyikin pää edellä lattiaan. Minun täytyy laskea omaa rimaani, täydellisen lauseen metsästys saa nyt jäädä, jos aion saada joskus jotain kirjoitettua blogiini.

Näin sain lopulta kirjoitukseni viimeisteltyä...

Heti vuoden vaihteen jälkeen postilaatikosta löytyi kutsu maanmittauslaitoksen kokoukseen, jossa tonttien lohkominen virallistettiin ja saimme antaa tonteillemme nimet. Asumme nyt virallisesti siis Poutakummulla ja naapurissa on Onnila. Tontin nimi valikoitui useiden kymmenien keksimiemme joukosta - varastoon jäi siis nippu oivallisia nimiä, jos joku tarvitsee vinkkejä.

Minun taitaa olla mahdotonta kiriä lähes parin kuukauden mittaiseksi venynyttä kirjoittelutaukoa, enkä enää osaa kertoa täsmällisesti kaikkia asioita, joiden kanssa olemme tässä välissä painineet. Tuntuu, että koko ajan nurkan takana on odottamassa jokin ongelma tai vastoinkäyminen. Mitään sellaista ei ole vielä tapahtunut, että olisimme jotenkin lannistuneet tai väsyneet projektiin. Sen sijaan huomaamme, että rakentaminen on jatkuvien kompromissien hyväksymistä ja säälittäviä kuvitelmia siitä, että osaisimme jotenkin hallita ajankäyttöä ja kaikkia satoja osa-alueita, joita rakennusprojekti sulkee sisäänsä. Rakentaminen on enemmän tai vähemmän kaaosta, tai ainakin se saa elämän tuntumaan ajoittain siltä. Kaikkeen ei osaa varautua, eteen tulee jatkuvasti isoja päätöksiä, joiden ratkaisemiseen ei ole paljon aikaa ja kaikkea mistä on unelmoinut, ei ole mitenkään mahdollista saada. Jatkuvien päätösten tekemisten päällevyöryssä huomaa itsestään uuden puolen: enää ei haluakaan nähdä ja puntaroida kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, vaan välillä on valmis valitsemaan jotain ihan siltä istumalta.

Herra Foolla oli viikonloppuna kaverilta lainassa pora, jolla sai tehtyä ontelolaattoihin viemäreitä varten reiät. Tarjouspyyntöjen perusteella työn teettäminen ulkopuolisella olisi tullut maksamaan noin 400 euroa. Kun tuttavalta löytyi sopiva työkalu homman tekemiseen, päätti Herra Foo tehdä tämänkin työvaiheen itse. Rahallisen säästön lisäksi etuna oli se, että meidän oli pakko käydä piirustukset ja suunnitelmat vielä kerran tarkasti läpi ja muutimme vielä joidenkin reikien paikkoja viime hetkellä. Tietenkin kävi niin, että pora hajosi kesken homman. Onnenkantamoinen oli siinä, että porasta on vielä takuuaikaa jäljellä.

Kävimme läpi lattiakaivojen, seinävessojen ja kylpyhuonekalusteiden mittoja ja totesimme, että meidän täytyy nyt oikeasti valita mitä haluamme, sillä kalusteet määräävät viemäreiden paikat. Ihastuin Svedbergsin Style-mallistoon. Koska tiedämme nyt kalusteiden mitat ja vaatimukset, saamme piilotettua vesi- ja viemäriputket väliseinään ja saamme pikkukylppäriin kuvien mukaisen "putkettoman" ilmeen. Yksi tärkeimmistä asioista talomme kaikkien tilojen suunnittelussa on ollut alusta asti asumismukavuus ja helppohoitoisuus; kylppäreiden kohdalla se tarkoittaa sitä, ettemme halua jaloilla seisovia kalusteita siivoamisen helpottamiseksi. Putkien piilottaminen väliseinään tekee myös puhtaanapidosta entistä helpompaa.

Mustaa vai valkoista?

Kuvat: svedbergs.fi

Tässä arkistoista kuvia marraskuusta tähän hetkeen:

Lämpöä tupaan ja jätepuut hyötykäyttöön.

Joulukuussa kattoon asennettiin ilmansulkupaperi. Homma joutui yli viikoksi jäihin tajuttuamme, että osa ulkovalaistuksen sähköistä täytyi vetää valmiiksi ennen katon laittamista kiinni. Oikeanlaisten ja sopivien ulkovalaisimien valitseminen osoittautui salapoliisityöksi, sillä avoräystään matala tila asettaa valaisimelle omat vaatimuksensa. Lähialueen sähkötarvikeliikkeet eivät keränneet pisteitä hävyttömän huonon asiakaspalvelualttiutensa vuoksi. 

Koolaukset katossa ja villa-auto pihassa. Villan puhaltamiseen meni kahdelta mieheltä kaksi pitkää työpäivää.

Sujuva sunnuntai

Näyttää käyvän meidänkin kohdalla toteen, kuten jo oman kotinsa valmiiksi rakentaneet ystävät varoittelivat etukäteen, että eniten aikaa kuluu tarvikkeiden hankkimiseen ja puhelimessa notkumiseen. Herra Foo oli suunnitellut eilisen tehopäiväksi tontilla, mutta homma kaatui siinä vaiheessa, kun kaikkia tarvittavia materiaaleja ei löytynyt vielä siitä kolmannestakaan rautakaupasta. On todella eri asia päästä aloittamaan rännien ja syöksytorvien asennus yhden aikaan päivällä kuin heti aamun sarastettua. Homma ei siis tullut valmiiksi päivässä ja monta muuta suunniteltua työtä jäi tekemättä tänä(kin) viikonloppuna. Eino-myrsky kaatoi naapuritontilla muutaman puun ja riepotteli loputkin meidän eteläseinän ikkuna-aukon muovituksesta irti. Aurinko paistaa koko päivän vain puiden latvojen korkeudella ja keskipäivälläkin tuntuu illalta. Aina kun saavumme tontille on yhä ensimmäinen ajatus, että voiko tämä olla totta.

Läpiviennit kohta valmiina.

Talon sisälle alkaa kertyä epämääräisiä kasoja työkaluja ja roskaa...

Tästä mahtuu valo kulkemaan eteiseen. Ikkunalla kokoa K2300 x L2000.

Sen lisäksi, että maisemaovi on vääränkätinen, se tulee reilusti ulos seinästä ja näyttää irralliselta. Selvityksen alla on nyt siis oven vaihtaminen "ohuemmaksi" sekä avautumaan oikealta puolelta. 

Aikaisemmin jo ylistämäni porari osoittautui jälleen kultakimpaleeksi tuodessaan meille tukevat ja turvalliset väliaikaiset portaat rakennustelineistä ja harkoista kyhätyn tilalle. Portaiden testausta koko perheen voimin...