suolaista ja makeaa

Olemme koko päivän rapsutelleet tontillamme ja plänttimme todellinen luonne alkaa paljastua. Keskellä tonttia on upea, pyöreäselkäinen kallio. Kallio on joistakin kohdista halki ja halkeamissa on puunjuuria, muurahaispesiä ja valtavia pyöreäksi hioutuneita kiviä. Herra Foosta on tullut taitava kaivurikuski muutamien harjoittelutuntien jälkeen ja hän on saanut siirrettyä kannot, puunjuuret ja kaiken moskan kallion päältä pois. Seuraavaksi alamme täyttää rakennuslupapereita, jotta louhintatyöt ja muut maanrakennustyöt pääsevät käyntiin. Herra Foo on soittanut kuntaan ja varmistanut, että käynnissä olevat raivaustyöt ovat laillisia, vaikka rakennuslupaa meillä ei olekaan. Puunkadot voi suorittaa ja maatakin saa ajaa, kunhan ei tee mitään peruuttamatonta, kuten louhintaa.

Tapasimme tänään tontillamme JJ:n eli vastaavan työnjohtajan ja pääsuunnittelijan. Päätimme palkkiosta ja työnkuvasta, ja sovimme jo ensi viikolle seuraavan tapaamisen. Pyysimme paikalle myös Mr. Hongan ja yritämme saada päätettyä talomme koron eli asuinkerroksen lattiapinnan korkeuden. Mitä korkeammalle sijoitamme talon, sitä vähemmän tulee louhintatyötä, mutta enemmän täyttömaan ajoa. Mitä alemmaksi talo tulee, sitä enemmän täytyy louhia, mutta silloin ei tarvisi välttämättä pihamaata nostaa ollenkaan täyttömaalla, vaan meillä voisi olla jopa metsänpohjainen suurin osa pihasta. Ylemmäksi sijoittamisessa saavuttaisimme tietenkin hulppeammat näköalat, mutta en oikein tiedä haluanko täysin täyttömaalla nostettua ja rakennettua pihaa. Haluaisin kovasti säilyttää upean tonttimme kielolaakson ja mustikkametsän muutaman askeleen päässä ulko-ovesta. Tässäkin varmaan päädymme jonkinlaiseen kompromissiin; Kalliota louhitaan jonkun verran ja pihaakin täytynee paikkapaikoin täyttää ainakin Vinskin jalkapallonurmen alta, eikä trampoliiniakaan voi sijoittaa kuin suoralle alustalle.

Minä olen käynyt tonttimme pöpelikköjä läpi raivaussahalla. Ryteikkö muuttui päivän aikana kauniiksi sekametsäksi. Aarteitakin löysin: kaksi mukavan kokoista tammenalkua paljastui pihlaja- ja koivutiheikön keskeltä. Minä saan pihalleni tammen! Kaksi tammea! Pieniä unelmia toteutuu pitkin matkaa. Olin varmaan onnesta liian soikeana ja juomatauotkin oli jäänyt pitämättä, ja niinhän siinä kävi, että hetkeksi keskittyminen herpaantui ja ajelin raivaussahalla kiveen. Terä säilyi onneksi ehjänä, mutta tylsyi niin, että loppupäivän tein hommia oksasaksilla. Ihan mielelläni riisuinkin toisaalta metsurinkypärän pois päästäni. Viimeksi joskus vuosia sitten rankan spinning-tunnin aikana oli hiki valunut norona silmiin ja nenää pitkin. Naamavärkkiä paidan hihaan pyyhkiessäni kummastelin siellä keskellä pusikkoa, että miksi ihmeessä olin aamulla vaivautunut laittamaan ripsiväriä.

Vinski ja Ninja kulkevat mukanamme tontilla. Ninja nauttii vapaudesta ja tuoksuja täynnä olevasta metsästä. On ihanaa hangata valkoista turkkia kantojen alta paljastuvaan turpeeseen. Vinski ihastelee kaivuria ajavaa isiä, plänttimme yli kulkevaa lentoliikennettä ja kantaa kiviä edestakaisin. Välillä pidetään evästaukoja ja pienimmät nukkuvat päiväunia. Meillä on ladattuna iPadiin ja puhelimeen ohjelma, joka muuttaa laitteet itkuhälyttimiksi, joten Vinskin uniajoista otetaan täydet työtehot irti. Välillä täytyy palata kotiin hoitamaan pihaa ja pesemään pyykkiä. Kasseja emme ole pitkään aikaan purkaneet kokonaan, kun joka päivä kumminkin lähdetään.

Nostimme tänään kasvimaalta ensimmäisen retiisisadon. Jösses mitä pompuloita, omenan kokoisia! Ruohosipulit ja raparperit kasvavat myös valtavina pensaina. Mansikkapuskissa on paljon raakileita. Kolme vuotta sitten istuttamani pionin varsien päissä pullistelee ensimmäistä kertaa suuret pyöreät nuput. Kasvunihmeitä. Vinskiltä tulee joka päivä uusia sanoja ja kädet yltävät yhä korkeammalle paikkoihin, joihin ne ennen eivät ole yltäneet. Vinski osaa syödä itse lusikalla ja haarukalla, ja tekee pieniä palveluksia pyynnöstä: hae kengät eteisestä, Vinski niistää, vilkuta isille ikkunasta, hae autokirja Vinskin huoneesta. Vinski päättää itse mitä ruokaa haluaa syödä ja kenen kanssa seurustella. Vinski saa kerrottua, että hyttynen söi päähän ja sitä kutittaa. 

Talomme myynti on käynnistynyt hiljalleen. Ensimmäiseen näyttöön oli ilmoittanut tulevansa kolme perhettä, mutta kukaan ei tullutkaan paikalle. Kaksi yksityisnäyttöä on pidetty myös ja tällä hetkellä meillä on yksi kiinnostunut ostajaehdokas. Talon ei tarvitsisi mennä vielä kaupaksi, mutta helpottaa henkisesti, kun edes jonkinlaista kiinnostusta löytyy. Samaan aikaan tuntuu huojentavalta ajatus, että saisimme myytyä tämän nykyisen, mutta toisaalta tuntuu todella ahdistavalta ajatus muuttolaatikoista ja väliaikaisasunnosta. Olen siirtänyt tämän asian sivuun ajatuksissani, koska en voi tällä hetkellä siihen mitenkään vaikuttaa. Asiat ratkeavat eräänä päivänä tavalla tai toisella.

Meille tulee Maailman Parhaat Naapurit. Herra Foon sisko perheineen rakentaa myöskin Honka-hirsitaloa, samaa tahtia meidän kanssamme ja naapuritontille noin 50 askeleen päähän meistä. Olemme yhdessä kilpailuttaneet firmoja ja hankkineet tietoa. Olemme laskeneet (= Herra Foo on laskenut), että säästämme sievoisen summan rahaa synergiaetujen kautta. Moni taho on kiinnostunut antamaan hinnanalennuksia kuultuaan, että meneillään on kaksi rakennusprojektia ja tuotteita tai palveluja tilataan tuplana. Taloudellisen hyödyn lisäksi meillä on korvaamattoman arvokas henkinen tuki toisistamme, kun selvittelemme asioita yhdesssä. Sujuvasti käymme toistemme tonteilla auttelemassa. Puut kaadoimme yhdessä ja Herra Foo on rapsutellut naapuritontinkin puhtaaksi. Meillä on lähes samanikäiset pojat, joten lastenhoitoapua on tarvittu puolin ja toisin. Tässä hetkessä, tässä elämäntilanteessa tällaiset asiat saavat suuren arvon. Muistan vielä, kun muutin pois synnyinkodista ja tuntui tärkeältä asua kaukana kaikista tutuista ja kaikesta tutusta. Nyt rakennamme taloa paikkaan, jossa lähinaapureina on puolet Herra Foon suvusta ja se tuntuu tärkeältä. Vinski voi kipittää mummin ja faarin luokse muutamassa minuutissa metsäpolkua pitkin. Sydämessäni kaipaan päivittäin Pohojammaan lakeuksille, oman perheeni lähelle. Välimatka tuntuu surullisena möykkynä ja leiki  ajatuksella synnyinseudulle palaamisesta, mutta kymmenen Turun seudulla vietetyn vuoden jälkeen elämä on aika vahvasti juurtunut tänne. Elämä on  aina yhtä aikaa suolaista ja makeaa.