Enemmän kuin oli suunniteltu

Viikonloppu vierähti lapion varressa. Askartelimme Herra Foon kanssa talon sisäpuolelle viemärivedot. Piirtelimme ensin soraan tulevia alakerran huoneita ja hahmottelimme sitten vesipisteiden ja lattiakaivojen paikkoja. Nämähän on kaikki ilmoitettu tarkasti LVI-suunnitelmassamme, joka on kuitenkin auttamatta vanhentunut suunnitelmien muuttuessa vielä "loppumetreillä". Vaihdoimme alakerrassa teknisen tilan sisäänkäynnin eri kohtaan ja siirsimme kylpyhuoneen lavuaarin, wc-pöntön ja suihkun toiselle seinustalle. Vaihdoimme myös autotallin lavuaarin paikkaa lähemmäksi sisäänkäyntejä. Nyt viemärit on peitetty ja tärytetty sorapatjan alle, eikä hirveän mielellään enää mitään muutoksia tarvisi tulla.

Viemäriputkia mitatessamme ja liittäessämme, oikeansuuruisia kaatoja tekiessämme, läkähdyttävässä paahteessa täysperävaunullista sorakuormaa käsipelillä levittäessämme ihmettelin Herra Foolle ääneen, että miten tällaiset viemärihommat yleensä hoidetaan. Että tällä tavallako kaikki omakotitalorakentajat rehkivät? Eipä tietenkään. Nämä hommathan siis teetetään ammattilaisilla, joilla on jonkinlainen "liukuhihnakone", jota voi ohjailla ja joka yksinkertaisesti siirtää soran toivottuun kohtaan ja toivotun paksuiseksi kerrokseksi. Herra Foo sen sijaan nosti kaivurilla alakerran jokaiseen kolmeen tilaan järkyttävän kasan soraa ja me levitimme sen käsin. Me siis oikeasti teemme oman talomme itse. Onneksi sentään joku tulee nostelemaan sitten aikanaan hirret paikoilleen meidän puolestamme...

Onhan se tietysti mahtavaakin tulla kotiin 12-tuntisen raksapäivän jälkeen jokaikinen kropan lihas kipeänä. Ja on mahtavaa nähdä todella miten omakotitalo rakennetaan. Tärylätkän kahvassa roikkuessani ohan oikeasti nautin olostani.

Meille tuli yhtäkkiä maalämpöporaus! Herra Foo oli neuvotellut jo erään tahon kanssa tiukan hinnan ja porauksen kuukauden päähän. Kilpailija kiilasi kumminkin väliin samaan hintaan ja asiasta sovittuamme olivat autot pihassa, vuorokauden etuajassa. Talon itäreunalla on nyt 210 metrin kolo, jonka tekemiseen meni kahdelta äijältä noin 15 tuntia sisältäen hajonneen poranterän vaihdon 190 metrin jälkeen. 

Rakentajan arki on sellaista, että lähdetään likaisena, hikisenä ja pölyisenä rumissa vaatteissa, lippalakki päässä sunnuntai-iltana kello puoli kuusi kauppaan, kun yhtäkkiä muistetaan jääkaapin olevan lähes tyhjä. Rakentajan arjessa viikonlopuksi sovitut menot ystävien kanssa peruuntuvat yhtäkkiä viime hetkellä, kun meneillään olevaan työhön kuluukin huomattavan paljon kauemmin aikaa. Tuntuu, että koko ajan pitää joltakin pyytää anteeksi. Rakentajaa ottaa aivoon koko homma välillä ihan järkyttävästi. Joka kerta, kun rakentaja suuntaa tontille, saa varautua jonkinlaiseen vastoinkäymiseen, isompaan tai pienempään. Aukkoja väärissä paikoissa, anturoiden alta unohtuneita kuparikaapeleita, erimielisyyksiä, virheitä ja keskeneräisiä työvaiheita. Rakentajan arki on unelmien toteutumisen ihmettelemistä.

Raksalapsen arki on sellaista, että vaippa vaihdetaan farmarin takaluukussa. Raksalapsi nukkuu Peltorit päässä tontin laidalla ja syö lounaansa harkoista ja sähkökaapelikelasta rakennetulla taukopaikalla. Raksalapsi syö paljon enemmän keksejä ja hiekkaa kuin oli etukäteen suunniteltu.