Onnellinen siivouspäivä

Pitkä, aurinkoinen päivä tontilla on takana. Elokuu on ollut ihmeellinen kaiken kaikkiaan; paria sadepäivää lukuunottamatta taloamme on rakennettu helteisessä säässä.

Saimme paljon tehtyä tänään, paljon jäi tekemättä. Kauan jo minua vaivannut epäsiisteys saatiin kuriin, kun Herra Foo tarttui kaivurin puikkoihin ja tasoitteli pihamaan ja sitten järjestelimme kaiken tontille kertyneen rojun ja rakennusmateriaalin hyvään järjestykseen. 

Päivä ei olisi varmasti ollut niin onnistunut, elleivät rakkaat ystävämme olisi yllättäen hurauttaneet aamutuimaan pihaan mukanaan kassillinen aamiaisherkkuja. Croisanttien, karjalanpiirakoiden ja suklaa-vadelmabrowniesien jälkeen oli työtahti loppupäivän kohdillaan. Vielä myöhemmin iltapäivälläkin asiaa ajatellessani liikutuin silmät kosteiksi, kun tuntui upealta se, että joku oli nähnyt niin paljon vaivaa ja halusi yllättää meidät kiireidemme keskellä. Vaikka nyt ei oikein ole löytynyt aikaa vaalia ystävyyssuhteita, on huojentavaa tietää, että tosi ystävät pysyvät rinnalla kaikissa elämänvaiheissa.

Näyttää myös siltä, että meille Herra Foon kanssa tämä rakennusurakka on Meitä yhteensitova ja vahvistava projekti. Enkä todellakaan väitä, että olisimme aina samaa mieltä kaikesta tai ettei väsyneenä tulisi päästeltyä suusta painokelvotonta tekstiä puolin ja toisin. Meillä on kummallakin omat vahvuutemme ja olen huomannut, että tällaisessa projektissa kunnioitus toisen taitoja kohtaan kasvaa. Annamme toisillemme tilaa ja valtuuksia päättää asioita, jotka kuuluvat oman osaamisen piiriin. Yhteiset unelmat, toiveet ja tavoitteet siivittävät ajatteluamme. Sinnikkyytemme tuntuu hyvältä, kaverin kanssa jaksaa vielä vähän ponnistella ja vastoinkäymisistäkin tietää selviävänsä. Elämä tuntuu tässä hetkessä hyvältä.

Ennen ontelolaattojen saumavalua täytyi harkoissa olevat reiät saada umpeen, ettei betoni valu alas ja valu jää haperoksi.

Reikien täyttäminen oli ihan puhdasta askartelua ja päätyikin automaattisesti minun tehtäväkseni.

Muurasimme Herra Foon kanssa yhden puuttuvan kerroksen talon päätyseinästä. 

Kapeampi osuus on muurattu seinään, koska ontelolaatat asennetaan leveämmin harkon päälle ja sen päälle tulee vielä eristys.

Tarkka mitta.

Kuvakuulumisia

Muuraushommat jatkuvat edelleen. Olemme välillä iltapuhteena itsekin käyneet muuraamassa muutaman varvin. Enimmäkseen kuitenkin valmistelemme muurareiden seuraavaa päivää kantamalla harkkoja valmiiksi, rakentamalla telineitä, hankkimalla tarvikkeita ja SIIVOAMALLA. Siivoamista riittää.

Parasta tässä kaikessa on se, kun näkee koko ajan homman edistyvän. Joka päivä olemme lähempänä jotakin, mistä olemme unelmoineet. 

Ulkovarastossa mönkkärinmentävä aukko.

Tauon paikka.

Huussi oleilee edelleen epämukavasti ja ahtaasti.

 

Monenmoista vastoinkäymistä on mahtunut tähänkin viikkoon. Honka haluaisi lisätä tukipilareita ja -palkkeja sisälle yhtäkkiä reilu kuukausi ennen toimitusta. Suunnittelun lähtökohtana on koko ajan ollut se, ettemme halua sisälle näkyviä tukirakenteita. Honkaan päädyimme myös siitä syystä, että heillä sen piti olla mahdollista. Kummalta tuntuu ettei muka ollut mahdollista aiemmin päätyä laskelmissa lisärakenteisiin. Tänään on jotenkin huiputettu olo. 

Muurari jatkaa kiukutteluaan milloin mistäkin, syyttelee meitä kaikenlaisista asioista ja vaatii tuntipalkan muuttamista urakkapalkaksi. Onneksi meillä on kirjallinen sopimus, ei tarvi kuin enää kestää muurarin tuuliviirin lailla vaihtuvat mielialat.

Vinski on siirtynyt opettelemaan pitkiä sanoja ja lauseita. Hän toistaa kaiken kuulemansa ja päivittelee äitinsä  perässä hellanluumalaa! Herra Foo ja Vinski tavaavat tällä hetkellä tuolla harkkoseinien uumenissa rälläkkä. 

Tauonpaikka.

P.S. Olen yrittänyt kolmatta tuntia julkaista tätä päivitystä. Vinski on jo yöunilla ja raksavaatteet on vaihdettu tämän päivän osalta kotivaatteisiin. Raksa-arjen luksusta olla koko perhe yhteisellä iltapalalla. Huomenna on lauantai ja lähdemme koko porukalla heti aamutuimaan, levänneenä tontil hommiim.

Enemmän kuin oli suunniteltu

Viikonloppu vierähti lapion varressa. Askartelimme Herra Foon kanssa talon sisäpuolelle viemärivedot. Piirtelimme ensin soraan tulevia alakerran huoneita ja hahmottelimme sitten vesipisteiden ja lattiakaivojen paikkoja. Nämähän on kaikki ilmoitettu tarkasti LVI-suunnitelmassamme, joka on kuitenkin auttamatta vanhentunut suunnitelmien muuttuessa vielä "loppumetreillä". Vaihdoimme alakerrassa teknisen tilan sisäänkäynnin eri kohtaan ja siirsimme kylpyhuoneen lavuaarin, wc-pöntön ja suihkun toiselle seinustalle. Vaihdoimme myös autotallin lavuaarin paikkaa lähemmäksi sisäänkäyntejä. Nyt viemärit on peitetty ja tärytetty sorapatjan alle, eikä hirveän mielellään enää mitään muutoksia tarvisi tulla.

Viemäriputkia mitatessamme ja liittäessämme, oikeansuuruisia kaatoja tekiessämme, läkähdyttävässä paahteessa täysperävaunullista sorakuormaa käsipelillä levittäessämme ihmettelin Herra Foolle ääneen, että miten tällaiset viemärihommat yleensä hoidetaan. Että tällä tavallako kaikki omakotitalorakentajat rehkivät? Eipä tietenkään. Nämä hommathan siis teetetään ammattilaisilla, joilla on jonkinlainen "liukuhihnakone", jota voi ohjailla ja joka yksinkertaisesti siirtää soran toivottuun kohtaan ja toivotun paksuiseksi kerrokseksi. Herra Foo sen sijaan nosti kaivurilla alakerran jokaiseen kolmeen tilaan järkyttävän kasan soraa ja me levitimme sen käsin. Me siis oikeasti teemme oman talomme itse. Onneksi sentään joku tulee nostelemaan sitten aikanaan hirret paikoilleen meidän puolestamme...

Onhan se tietysti mahtavaakin tulla kotiin 12-tuntisen raksapäivän jälkeen jokaikinen kropan lihas kipeänä. Ja on mahtavaa nähdä todella miten omakotitalo rakennetaan. Tärylätkän kahvassa roikkuessani ohan oikeasti nautin olostani.

Meille tuli yhtäkkiä maalämpöporaus! Herra Foo oli neuvotellut jo erään tahon kanssa tiukan hinnan ja porauksen kuukauden päähän. Kilpailija kiilasi kumminkin väliin samaan hintaan ja asiasta sovittuamme olivat autot pihassa, vuorokauden etuajassa. Talon itäreunalla on nyt 210 metrin kolo, jonka tekemiseen meni kahdelta äijältä noin 15 tuntia sisältäen hajonneen poranterän vaihdon 190 metrin jälkeen. 

Rakentajan arki on sellaista, että lähdetään likaisena, hikisenä ja pölyisenä rumissa vaatteissa, lippalakki päässä sunnuntai-iltana kello puoli kuusi kauppaan, kun yhtäkkiä muistetaan jääkaapin olevan lähes tyhjä. Rakentajan arjessa viikonlopuksi sovitut menot ystävien kanssa peruuntuvat yhtäkkiä viime hetkellä, kun meneillään olevaan työhön kuluukin huomattavan paljon kauemmin aikaa. Tuntuu, että koko ajan pitää joltakin pyytää anteeksi. Rakentajaa ottaa aivoon koko homma välillä ihan järkyttävästi. Joka kerta, kun rakentaja suuntaa tontille, saa varautua jonkinlaiseen vastoinkäymiseen, isompaan tai pienempään. Aukkoja väärissä paikoissa, anturoiden alta unohtuneita kuparikaapeleita, erimielisyyksiä, virheitä ja keskeneräisiä työvaiheita. Rakentajan arki on unelmien toteutumisen ihmettelemistä.

Raksalapsen arki on sellaista, että vaippa vaihdetaan farmarin takaluukussa. Raksalapsi nukkuu Peltorit päässä tontin laidalla ja syö lounaansa harkoista ja sähkökaapelikelasta rakennetulla taukopaikalla. Raksalapsi syö paljon enemmän keksejä ja hiekkaa kuin oli etukäteen suunniteltu.