kardemummapannari

Olemme viettäneet kotiviikonloppua. Viikkojen raksailun jälkeen nykyinen kotimme pihapiireineen lähestulkoon kirkuu hellää hoivaamme. Minä ryhdyin aamutuimaan kuljettelemaan tavaroita oikeille paikoilleen, ja tilan raivaaminen kaapeista johti siihen, että ryhdyinkin siivoamaan kaappeja perusteellisesti. Auton peräkontillinen lähtee kierrätykseen kaikenlaista turhanpäiväistä. Ihminen on hullu, mielipuoli kerätessään ympärilleen hulvattomat määrät tavaraa. Meilläkin on vielä varastossa edellisen muuton jäljiltä tavaroita laatikoissa purkamatta. Voi olla, ettei niitä ole purettu edes sitä edellisen muuton jäljeltä. Kuvio on aina täsmälleen sama: Päätän tyhjentää varastot ja kaapit turhasta roinasta, mutta sillä hetkellä, kun minun pitäisi nostaa vanhat koulukirjat, piirustukset, kirjeet ja kortit roskakasaan, en pystykään siihen. Lajittelen muistot kenkälaatikoihin ja täytän niillä kaapin päälliset ja sisukset, laitan Herra Foon rakentelemaan muistolaatikoilleni hyllyjä ja säilytysjärjestelmiä sekä kipuamaan ullakolle kuskaten muistojani talteen. Uhosin ääneen Herra Foolle, että tänään lähtee ja isolla kädellä. Olin sanojeni mittainen nainen.

Seuraava muutto voikin koittaa yllättävän pian. Olemme jatkaneet hintaneuvotteluja ostajaehdokkaidemme kanssa ja alamme liikkua talomme hinnan suhteen pikkuhiljaa samoissa sfääreissä. Talojen omistajavaihdoskuviot ovat aina kummallinen palapeli. Meillä on talo myynnissä, jonka ostajat laittavat talonsa myyntiin ja kaupan toteutumisen ehdoksi tulee, että ostajien täytyy saada omansa myytyä ensin. Jos heidän talonsa ostajilla on sama tilanne, niin päädymme tilanteeseen, jossa me odotamme, kun he odottavat, kun jotkut odottavat.

Sitä me emme osanneet odottaa, että Ruskon rakennustarkastaja olisi niin tehokas, että rakennuslupamme olisi perjantaina jo postissa, kun keskiviikkona olimme vasta käyneet toimittamassa hakemuksen. Keskiviikkona saimme suullisen hyväksyvän päätöksen ja nyt asiasta on jo mustaa valkoisellakin. Mahtavaa! Meidän perhe ei ainakaan kaipaa enää suurien kaupunkien byrokratian rattaisiin tämän jälkeen. Maalaiskunnan suorasukainen ja konstailematon toiminta sopii erityisesti pohojammaalaisen ajatusmaisemaan.

Saimme eilen ensimmäiset luonnokset keittiösuunnitelmastamme. Näyttää siltä, että saan haaveilemani suuren maisemaikkunan keittiöön, ja tason yläpuoliset kaapit voidaan jättää kokonaan pois yhdeltä seinältä. Tämä ratkaisu avartaa tilaa ja päästää aamuauringon kujeilemaan keittiöömme. Yläkaappeihin suunniteltu astiasäilytys siirretään alemmaksi tavallista syvempiin vetolaatikoihin. Liki kolmetuntiseksi venynyt palaveri paljasti sen kuinka keskeneräisiä ajatuksemme vielä ovat ja kuinka valtavasti meillä onkaan toiveita ja ajatuksia tulevan keittiön suhteen. Keittiösuunnittelija olisi voinut mielestäni hiukan rohkeammin tuoda esille omia ajatuksiaan, kokemustaan ja ideoitaan - sitä vartenhan me siellä olimme, että saisimme apua suunnitelman tekemiseen. Palasimme samat ongelmakohdat mukanamme. Sovimme kuitenkin ensi viikoksi uuden tapaamisen, jolloin kuulemme tarjouksen ja toivottavasti myös uusia ehdotuksia ratkaisematta jääneiden toimintojen toteutustavoista.

Olemme alkaneet haaveilla keittiöön komposiittitasoista, joissa olisi allas samaa yhtenäistä materiaalia. Näin keittiötasoihin ei tulisi ollenkaan likaa kerääviä saumoja. Näimme Ikeassa yhden tällaisen tason, ja toinen löytyi Orikedon keittiötukusta nimellä Samsung Staron ^® Solid Surface. Tasojen hintaluokka on varmaan sama kuin kivitasojen, joten komposiittiratkaisuun päätyminen haukkaisi merkittävän osan keittiöbudjetistamme. Budjetista, jota ei vielä ole. Herra Foolla on varmasti exceleissään kaikenlaisia summia mietittynä, mutta todellinen budjetti laaditaan sitten, kun olemme saaneet useampia tarjouslaskelmia ja pääsemme kärryille siitä, mitä toivomamme keittiö maksaisi.

Minulla on ärsyttävä ongelma: kallis maku. Oli kyse asiasta kuin asiasta, niin valitsen useimmiten kalleimman vaihtoehdon. Valaistussuunnitelmaa tehdessäni olen perehtynyt valaisimiin ja alkanut valita tulevan kotimme eri tiloihin sopivia valonlähteitä. Onnistun aina ihastumaan johonkin designklassikkoon, jonka hinta on satoja euroja. Saan ehkä ylipuhuttua Herra Foon yhteen designvalaisimeen, mutta minunkaan keinoni ja ilmiömäinen kykyni jankata haluamieni asioiden perään eivät todennäköisesti riitä käännyttämään kirstumme päällä istuvaa Herra Foota useampaan kalliiseen hankintaan. Vaihtoehdoiksi jää siis A. ostaa raaputusarpa, B. lotota, C. säästää, D. valita halvempi vaihtoehto. Tai E. käydä ostamassa valaisimet ja kärsiä seuraukset. 

Kauneus ei onneksi asu jossakin tietyssä valaisimessa tai huonekalussa. Kauneutta on kevyesti rullaava arki, läheisten läsnäolo, yhteinen puuhastelu, hymyt, kosketukset, jutustelut. Koiran puhdas ja trimmattu turkki, vastaleikattu nurmikko ja rikkaruohoista kitketty kasvimaa. Pienen pojan käsi omassani. Koti-illan kupliva kardemummapannari. 

 ennen ja jälkeen

vyöry

Päivät kulkevat jonossa, muuttuvat viikoiksi ja tämä kummallinen arkemme vyöryy eteenpäin. Taloprojektin intensiivisyys on nyt todenteolla iskenyt tajuntaamme, ja tuntuu tällä hetkellä, ettei mitään muuta mahdu elämään. Tätä tietenkin vahvistaa se, että Herra Foo on lomalla ja meillä on aikaa yhdessä suunnitella, kilpailuttaa, tavata rakennusalan ihmisiä - ja olla tontilla. Meillä on menossa sellainen vaihe, että täytyy nopeassa aikataulussa päättää ja selvittää monenlaisia asioita, kaikki taloa koskevat suunnitelmat täytyy saada käyntiin ja toteutukseen. Herra Foo haluaa myös tehdä talonsa itse, joten kiirettä pitää. Onneksi sentään keskikesän juhla tuli väliin hiukan katkaisemaan tätä hulabaloota, ja ajoimme Pohojammaalle juhannuksen viettoon. Siellä mummun ja papan hoitaessa Vinskin aamuvuorot ja ylläpitäessä All Inclusive -majoitusta, pääsi kuukausien aikana meihin hiljalleen hiipinyt väsymys oikein kunnolla valloilleen ja purkautumaan. Nukuimme pitkään aamulla ja päiväunet päälle. Välillä istuimme taas notkuvien pöytien ääreen. Näillä panoksille jaksaa taas pitkään.

Reissun jälkeen Herra Foo alkoi läkähdyttävästä helteestä huolimatta samantien ahkeroida tontilla kaivurin kanssa....

...meillä lopuilla perheenjäsenillä oli muita kiireitä.

Herra Foo on heilutellut kaivuria tontilla siihen malliin, että nyt voi louhintafirma saapua paikalle. Olimme antaneet jo periksi aiemmin laatimallemme aikataululle hakea rakennuslupaa ennen kesälomakautta. Näytti nimittäin siltä, että emme saa kaikkia liitteitä kasaan ja rakennuslupakuvia ajoissa. Kävikin sitten niin, että palaset loksahtivat yksi kerrallaan kohdalleen ja nyt meillä on rakennuslupa! MEILLÄ ON RAKENNUSLUPA. Huhheijaa. Ilmoitus myönteisestä päätöksestä menee ensi viikon alusta kunnan ilmoitustaululle ja siitä lasketaan 14 päivän valitusoikeus, minkä jälkeen rakennuslupa on lainvoimainen. Sitä odotellessa on kuitenkin luvallista esimerkiksi räjäytellä kalliota, mikä tuntuu näin maallikosta katsottuna aika merkilliseltä. Nostellaanko ne kivenmurikat takaisin paikoilleen, jos rakennuslupa ei saa lainvoimaansa?

Yksi merkittävimmistä tekijöistä asioiden sujuvaan rullaamiseen on ehdottomasti ripeät, asiantuntevat, hyvillä kontakteilla varustetut ja tavoitettavissa olevat vastaavat ja suunnittelijat. Saimme Hongalta lupakuvat sähköpostiimme juhannustorstaina myöhään illalla, ja lähetimme ne seuraavana päivänä rakenne- ja perustussuunnittelijalle. Samana iltana puoli yhdeltätoista tuli ehdotus asemakaavapiirroksesta ja sen hyväksyttyämme kyseinen suunnittelija toimitti kuvat kuntaan. Vastaava työnjohtaja toimitti suoraan kuntaan perustamistapaselvityksen muutaman päivän kuluttua sitä pyydettyämme. Keräämämme joukkio näyttää ainakin tässä vaiheessa projektia todella hyvältä.

Tartuin todella isoa härkää sarvista ja ryhdyin kilpailuttamaan sähkösuunnittelijoita ja -urakoitsijoita. Herra Foo preppasi minua ja yritin painaa mieleeni sulakkeiden kokoja ja muuta sellaista mistä en juurikaan mitään tajua. Muutama vaikea kysymys minulle esitettiin ja tunsin itseni vähän tyhmäksi, mutta olin pelännyt aivan turhaan uuden osa-alueen valtaamista. Kuudennen firman kohdalla puhuin jo aivan suvereenisti sähkömiesten kieltä.

Tänään on tapahtunut hurjasti asioita. Sähkösuunnittelija/-urakoitsijahakemukset on vetämässä. Vesi- ja viemäriputkien hinnat on kilpailutuksessa Maailman Parhaiden Naapureiden toimesta. Herra Foo sai tontillamme kaiken maan rapsuteltua kallioiden päältä pois, kannot ovat pinossaan, kivenmurikat omassaan ja maa-aines läjässä tulevalla etupihallamme. Vihdoinkin soraa tuotiin niin isolla autolla, että riitti meidän tontillemme asti. Yksi toive on täyttynyt: Meille pääsee tietä pitkin! Herra Foo ajeli traktorilla edestakaisin ja lanaili soran piukkaan tiilimurskeen väleihin. Louhintafirmojen edustajia kävi katselemassa tonttejamme ja he tekevät meille lähipäivinä tarjouksensa. Yksi louhintaäijä arvioi, että tontillamme louhittavaa on noin 400 kuutiota ja siihen pitäisi varata kolmesta neljään päivää. Vertailun vuoksi: Maailman Parhailla Naapureilla, tasamaan asujilla, louhintatyöhön menee kolmesta neljään tuntia. Näyttää siltä, että olemme pahasti myöhässä louhinta-asian kanssa. Räjäytyskalustoa on Suomenmaassa rajoitetusti ja kesäkaudella se on kaikki lähestulkoon yötä päivää käytössä. Tässä voikin tulla ensimmäinen projektimme yllätyskulu, kun emme voikaan kilpailuttaa firmoja hinnan perusteella, vaan sen mukaan kuka pystyy tekemään homman valmiiksi elokuun alkuun mennessä. Jos joudutaan menemään siihen, että räjäytys tehdään viikonlopputyönä tulee hintaan aikamoinen korotus.  Ensi viikon alussa päätämme louhijan ja lyömme lukkoon aikataulun työlle. Tässä olisi minussa asuvalle Murehtijalle oiva kohta taas menettää yöunensa, mutta päätin mielessäni uskoa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin.

Kakkapumput saapuivat myös tänään. Kyllä saa taas Herra Foo vähän kaivella, että nämä vajaa kolme metriä korkeat säiliöt ovat maan alla.

Huomenna alkaa yksi ihanimmista ja mielenkiintoisimmasta osa-alueista: keittiösuunnittelu. Tai siis kyllähän suunnittelu on ollut käynnissä omassa päässämme jo pitkän aikaa, mutta huomenna suuntaamme Kvik-keittiöön tekemään ensimmäistä suunnitelmaa ja kuuntelemaan heidän tarjoustaan.  Tarkoituksenamme on kilpailuttaa keittiövalmistajia, mutta ennen kaikkea myös kierrellä kuuntelemassa ja katselemassa millaisia ratkaisuja olisi tarjolla. Keittiösuunnitelmastamme on myös monia riippuvaisia asioita. Keittiön ikkunan ja oven lopullinen sijoittaminen ja siten lopullisten piirustusten hyväksyminen odottaa keittiöratkaisuja. Myös valaistus- ja sähkösuunnitelman haluamme tehdä vasta sitten, kun tiedämme millaisen keittiön haluamme. Keittiön kiinteät kalusteet kun määräävät voimakkaasti valonlähteiden sijaintia, määrää ja voimakkuutta. Tuntuu, että pistorasiat ovat usein keittiössä väärissä paikoissa; miten sellaisen saisi vältettyä nyt tässä projektissa? Kun keittiösuunnitelma tehdään jo näin aikaisessa vaiheessa, kuinkahan monta kertaa ehdin muuttaa mielipidettäni tekemieni valintojen suhteen?

Olemme saaneet nykyisestä asunnostamme kaksi tarjousta. Toisen kanssa kauppoja on hierottu jo kohta parisen viikkoa; vielä on kauppahinnasta pientä näkemyseroa. Yllättävän stressaavaa on asunnon myyminen, vaikka olemmekin näin hurjan aikaisin liikkeellä asian kanssa. Tällä hetkellä asunnot eivät vaihda omistajia, kaikenlaisia asuntoja on kuulemma rivissä myymättä ja ihmiset arkailevat ottaa lainaa pankeista. Marginaalit ovat melko korkealla ja jatkavat vain nousuaan. Välittäjämme varoitteli meitä tilanteesta, että jätämme hyväksymättä kohtalaisen hyvän tarjouksen ja emme saa enää muita tarjouksia, kun taloustilanne menee vaikeampaan suuntaan. Myyntihinta on nyt jo vedetty niin tiukoille, että saamme juuri ja juuri omamme pois ja välittäjäpalkkion maksettua. Alennusmyyntiinkään ei ole järkeä ruveta, kun olemme alkamassa niin suureen rakennusprojektiin. Toisaalta pienempi on muutamien tuhansien eurojen häviö tässä kohdassa, kuin ensi keväänä kahden talon loukussa, jos välittäjän ennustukset pitäisivät paikkansa. Rakennusprojektiamme vetäessämme tekemämme päätökset perustuvat etsimiimme faktoihin, vertailuihin ja järkeviin ratkaisuihin. Nykyisen asuntomme myyntipäätöksenkö pitäisi perustua mututuntumaan, ennustuksiin ja pelkoihin?  Antaessamme hiukan periksi nykyisen hinnassa, saisimme sillä summalla itsellemme mielenrauhan ja menolipun lähemmäksi raksaamme. Se helpottaisi melkoisesti, kun edestakaisiin matkoihin ei kuluisi niin paljon aikaa. Mutta olisiko meillä käytettävissämme yhtään sen enempää aikaa?

Ajan kulumisen huomaa Vinskin touhuista ja sanavaraston kasvamisesta. Vinski pomp-pomp-pomp-pomp-pompii, suukottaa, halaa ja matkii eläimiä ja kulkuneuvoja. Uusia sanoja tulee joka päivä, kaikkein helpoimmin Vinski tarttuu sanoihin, joissa suhisee ässä: pitsa, maissi, pitsi, bussi, isi, kissa, katso, ampiainen sanoo ssssszzzzzz... Vinski nauttii kovasti, kun osaa kertoa mitä haluaa ja häntä ymmärretään. Kukapa meistä ei.

Tänään vaihtui jo huomiseksi ja pimeys sitoi pihapuut yhdeksi mustaksi möykyksi. Vinskiä yskittää ja kurkkuun sattuu, henki rohisee ja vinkuu. Pienet sormet hipeltävät äidin käsivarsia, kun istumme sylikkäin etsimässä unta.

siniset kumisaappaat

Jatkoin ryteikön siistimistä oksasaksilla, koska olin Vinskin kanssa kahdestaan tontilla. Oksasaksista kuuluu paljon pienempi ääni kuin raivaussahasta, ja oli siinä napsiessa aikaa kuunnella maaseudun ääniä. Täytynee ostaa lintukirja ja opetella tunnistamaan lukuisat riemukkaasti livertelevät linnunäänet. Tuuli havisutteli haavan lehtiä ja päätin säästää useamman haapapuun pihapiiriin. Katselin myllätttyä tonttiamme ja lohduttelin itseäni, että joskus sitten voin sitoa riippukeinun puuhun ja kuunnella haapojen havinaa vaaka-asennossa. Katkoin Vinskille keppejä, joilla hän leikki pitkän tovin onnellisena, koputteli puita ja kiviä. Minä naksuttelin saksilla ja löysin koivupöheiköstä vadelmapuskia. Vadelmapuskia! Tammipuita! Mustikanvarpuja! Meillä on todellinen aarre käsissämme.

Maaseutu tunkeutui korvien lisäksi nenään. Läheiseltä maatilalta toimitettiin lehmän virtsaa tonttimme viereiselle pellolle. Ratkaisukeskeskeisesti käänsin tilanteen voitoksi ajattelemalla, että kaikkeen tottuu ja pyykit voi kuivattaa myös kuivausrummussa. Maaseutu tunkeutui myös Vinskin iholle sinä aikana, kun hetkeksi käänsin selkäni ja hän kiipesi muurahaiskekoon. Vinskin luokse ehdittyäni muurahaisia kiipeili jo kymmeniä ellei satoja hänen päällään, nopeimmat olivat kipittäneet kaulaan asti. Vinski vain huuteli innoissaan äittä kato! ja yritti pyydystää muurahaisia sormiensa väliin. Saatuani murkut ravisteltua Vinskin kimpusta havaitsin epämääräisen ruskeanharmahtavan Ninja-koiramme jolkottelevan pellolta meitä kohti. Virtsan hajusta innostuneena Ninja oli ystävällisesti käynyt piehtaroimassa pellolla.

Faari eli appiukkoni on ehtoopuhteena ajanut tiemme pohjaksi tiilimurskaa. Olemme levittäneet aukileikattuja suursäkkejä suodatinkankaiksi metsäpohjan ja tiepohjan väliin. Ensi maanantaina tulee sorakuorma, joten pian tontillemme menee jo oikea tie. Toistaiseksi kumminkin kuljemme pläntillemme metsäpolkuja pitkin.

Päätimme kaataa vielä muutamia puita pois talon läheisyydestä ja auringon edestä. Tulevien naapuriemme kanssa päätimme tehdä laavun tonttiemme rajalle - pääsisimme poikien kanssa retkelle ja jopa yöpymään kodin läheisyyteen metsään. Etsimme netistä kuvia laavuista ja tämäntyyliseen ratkaisuun päädyimme:

kuva: patikka.net

Kaadetut puut sahattiin noin kolmemetrisiksi tukeiksi ja kuorittiin välittömästi, ettei kaarna ehdi kuivua runkoon kiinni. Oli aika idyllistä istuskella männynrungon päällä eväsretkellä pikkupoikien kanssa miesten kuoriessa ja kantaessa tukkeja. Taisimme siinä todeta, että nyt ollaan perusasioiden äärellä.

Uuden kotimme ensimmäiset huonekalut on hankittu. Herra Foo ei meinannut uskoa silmiään nähdessään autokatoksessamme valtavan paketin. Hänellä taisi jäädä pari sydämen lyöntiä väliin, koska Herra Foo on jokaikisessä hankinnassaan järkevä ja harkitseva. Minä en ole. Mutta toisinaan olen ja hänen on vaikea erottaa tarkkaan harkkittua ostosta ja hetken mielijohdetta. Nähdessäni nämä kattoon kiinnitettävät, valkoiset tuolit, tiesin välittömästi, että haluan ne ehdottomasti ja että ostos on järkevä. Mielikuvissani ne kiinnitetään uuden kotimme aulaan takan läheisyyteen. Tuolit voi laittaa myös ulos terassille, jos ne eivät sovi sisätiloihin, mutta olen ensimmäisestä hankinnastani täysin varma. Ja onneksi tilasin tuolit heti, koska ne myytin loppuun hetkessä.

kuva: hobbyhall.fi

Tänään on satanut vettä lähes koko päivän. Minulla on tapana katsoa sää aamulla ikkunaruudusta, Herra Foolla edellispäivänä vähintään kolmesta eri lähteestä. Meillä oli suunnitelma: olimme päättäneet käyttää päivän kaikenlaisten paperi- ja rästiasioiden hoitamiseen. Uusi terä raivaussahaan (joojoo, ei se ollutkaan ihan pieni raapaisu kiveen ja tullutkaan kuntoon teroittamalla), auton huolto, kuntosalikortti jäähylle, paperit Kelaan, koululle virkavapausanomus, vauva- ja synttärilahjan hankintaa, talon ulkomaalien värikarttojen noutamista, kaupassa käyntiä, jätteiden viemistä lajitteluun, laskujen maksamista, puheluita, Vinskille uusien kumisaappaiden ostamista.

Vinski halusi pitää uusia kumisaappaita sisälläkin. Ulkoiluttaessamme Ninjaa, Vinski pysähtyi vähän väliä silittämään uusia kenkiään. Hän kokeili hyppiä ja tanssia uusilla saappaillaan ja kävellä erilaisilla alustoilla: nurmikolla, asfaltilla, hiekalla, kalliolla. Äidin poika. Kyllä minäkin aina vähän tanssahdan uusien kenkien kunniaksi.

suolaista ja makeaa

Olemme koko päivän rapsutelleet tontillamme ja plänttimme todellinen luonne alkaa paljastua. Keskellä tonttia on upea, pyöreäselkäinen kallio. Kallio on joistakin kohdista halki ja halkeamissa on puunjuuria, muurahaispesiä ja valtavia pyöreäksi hioutuneita kiviä. Herra Foosta on tullut taitava kaivurikuski muutamien harjoittelutuntien jälkeen ja hän on saanut siirrettyä kannot, puunjuuret ja kaiken moskan kallion päältä pois. Seuraavaksi alamme täyttää rakennuslupapereita, jotta louhintatyöt ja muut maanrakennustyöt pääsevät käyntiin. Herra Foo on soittanut kuntaan ja varmistanut, että käynnissä olevat raivaustyöt ovat laillisia, vaikka rakennuslupaa meillä ei olekaan. Puunkadot voi suorittaa ja maatakin saa ajaa, kunhan ei tee mitään peruuttamatonta, kuten louhintaa.

Tapasimme tänään tontillamme JJ:n eli vastaavan työnjohtajan ja pääsuunnittelijan. Päätimme palkkiosta ja työnkuvasta, ja sovimme jo ensi viikolle seuraavan tapaamisen. Pyysimme paikalle myös Mr. Hongan ja yritämme saada päätettyä talomme koron eli asuinkerroksen lattiapinnan korkeuden. Mitä korkeammalle sijoitamme talon, sitä vähemmän tulee louhintatyötä, mutta enemmän täyttömaan ajoa. Mitä alemmaksi talo tulee, sitä enemmän täytyy louhia, mutta silloin ei tarvisi välttämättä pihamaata nostaa ollenkaan täyttömaalla, vaan meillä voisi olla jopa metsänpohjainen suurin osa pihasta. Ylemmäksi sijoittamisessa saavuttaisimme tietenkin hulppeammat näköalat, mutta en oikein tiedä haluanko täysin täyttömaalla nostettua ja rakennettua pihaa. Haluaisin kovasti säilyttää upean tonttimme kielolaakson ja mustikkametsän muutaman askeleen päässä ulko-ovesta. Tässäkin varmaan päädymme jonkinlaiseen kompromissiin; Kalliota louhitaan jonkun verran ja pihaakin täytynee paikkapaikoin täyttää ainakin Vinskin jalkapallonurmen alta, eikä trampoliiniakaan voi sijoittaa kuin suoralle alustalle.

Minä olen käynyt tonttimme pöpelikköjä läpi raivaussahalla. Ryteikkö muuttui päivän aikana kauniiksi sekametsäksi. Aarteitakin löysin: kaksi mukavan kokoista tammenalkua paljastui pihlaja- ja koivutiheikön keskeltä. Minä saan pihalleni tammen! Kaksi tammea! Pieniä unelmia toteutuu pitkin matkaa. Olin varmaan onnesta liian soikeana ja juomatauotkin oli jäänyt pitämättä, ja niinhän siinä kävi, että hetkeksi keskittyminen herpaantui ja ajelin raivaussahalla kiveen. Terä säilyi onneksi ehjänä, mutta tylsyi niin, että loppupäivän tein hommia oksasaksilla. Ihan mielelläni riisuinkin toisaalta metsurinkypärän pois päästäni. Viimeksi joskus vuosia sitten rankan spinning-tunnin aikana oli hiki valunut norona silmiin ja nenää pitkin. Naamavärkkiä paidan hihaan pyyhkiessäni kummastelin siellä keskellä pusikkoa, että miksi ihmeessä olin aamulla vaivautunut laittamaan ripsiväriä.

Vinski ja Ninja kulkevat mukanamme tontilla. Ninja nauttii vapaudesta ja tuoksuja täynnä olevasta metsästä. On ihanaa hangata valkoista turkkia kantojen alta paljastuvaan turpeeseen. Vinski ihastelee kaivuria ajavaa isiä, plänttimme yli kulkevaa lentoliikennettä ja kantaa kiviä edestakaisin. Välillä pidetään evästaukoja ja pienimmät nukkuvat päiväunia. Meillä on ladattuna iPadiin ja puhelimeen ohjelma, joka muuttaa laitteet itkuhälyttimiksi, joten Vinskin uniajoista otetaan täydet työtehot irti. Välillä täytyy palata kotiin hoitamaan pihaa ja pesemään pyykkiä. Kasseja emme ole pitkään aikaan purkaneet kokonaan, kun joka päivä kumminkin lähdetään.

Nostimme tänään kasvimaalta ensimmäisen retiisisadon. Jösses mitä pompuloita, omenan kokoisia! Ruohosipulit ja raparperit kasvavat myös valtavina pensaina. Mansikkapuskissa on paljon raakileita. Kolme vuotta sitten istuttamani pionin varsien päissä pullistelee ensimmäistä kertaa suuret pyöreät nuput. Kasvunihmeitä. Vinskiltä tulee joka päivä uusia sanoja ja kädet yltävät yhä korkeammalle paikkoihin, joihin ne ennen eivät ole yltäneet. Vinski osaa syödä itse lusikalla ja haarukalla, ja tekee pieniä palveluksia pyynnöstä: hae kengät eteisestä, Vinski niistää, vilkuta isille ikkunasta, hae autokirja Vinskin huoneesta. Vinski päättää itse mitä ruokaa haluaa syödä ja kenen kanssa seurustella. Vinski saa kerrottua, että hyttynen söi päähän ja sitä kutittaa. 

Talomme myynti on käynnistynyt hiljalleen. Ensimmäiseen näyttöön oli ilmoittanut tulevansa kolme perhettä, mutta kukaan ei tullutkaan paikalle. Kaksi yksityisnäyttöä on pidetty myös ja tällä hetkellä meillä on yksi kiinnostunut ostajaehdokas. Talon ei tarvitsisi mennä vielä kaupaksi, mutta helpottaa henkisesti, kun edes jonkinlaista kiinnostusta löytyy. Samaan aikaan tuntuu huojentavalta ajatus, että saisimme myytyä tämän nykyisen, mutta toisaalta tuntuu todella ahdistavalta ajatus muuttolaatikoista ja väliaikaisasunnosta. Olen siirtänyt tämän asian sivuun ajatuksissani, koska en voi tällä hetkellä siihen mitenkään vaikuttaa. Asiat ratkeavat eräänä päivänä tavalla tai toisella.

Meille tulee Maailman Parhaat Naapurit. Herra Foon sisko perheineen rakentaa myöskin Honka-hirsitaloa, samaa tahtia meidän kanssamme ja naapuritontille noin 50 askeleen päähän meistä. Olemme yhdessä kilpailuttaneet firmoja ja hankkineet tietoa. Olemme laskeneet (= Herra Foo on laskenut), että säästämme sievoisen summan rahaa synergiaetujen kautta. Moni taho on kiinnostunut antamaan hinnanalennuksia kuultuaan, että meneillään on kaksi rakennusprojektia ja tuotteita tai palveluja tilataan tuplana. Taloudellisen hyödyn lisäksi meillä on korvaamattoman arvokas henkinen tuki toisistamme, kun selvittelemme asioita yhdesssä. Sujuvasti käymme toistemme tonteilla auttelemassa. Puut kaadoimme yhdessä ja Herra Foo on rapsutellut naapuritontinkin puhtaaksi. Meillä on lähes samanikäiset pojat, joten lastenhoitoapua on tarvittu puolin ja toisin. Tässä hetkessä, tässä elämäntilanteessa tällaiset asiat saavat suuren arvon. Muistan vielä, kun muutin pois synnyinkodista ja tuntui tärkeältä asua kaukana kaikista tutuista ja kaikesta tutusta. Nyt rakennamme taloa paikkaan, jossa lähinaapureina on puolet Herra Foon suvusta ja se tuntuu tärkeältä. Vinski voi kipittää mummin ja faarin luokse muutamassa minuutissa metsäpolkua pitkin. Sydämessäni kaipaan päivittäin Pohojammaan lakeuksille, oman perheeni lähelle. Välimatka tuntuu surullisena möykkynä ja leiki  ajatuksella synnyinseudulle palaamisesta, mutta kymmenen Turun seudulla vietetyn vuoden jälkeen elämä on aika vahvasti juurtunut tänne. Elämä on  aina yhtä aikaa suolaista ja makeaa.