osui

kuvittelua

Olemme päässeet näkemään ensimmäisiä kuvia talostamme tällä viikolla. Omat lyijykynällä ruutupaperille piirretyt viivat ovat muuttuneet arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan tarkastamiksi Ihan Oikeiksi Kuviksi. Vuosia taloja tehneen ja myyneen edustajan kehut ja fiilistelyt tuntuivat mahtavilta.  Tässä on järkeä, näissä suunnitelmissa on pointtia, olemme piirtäneet hyviä viivoja, ajatelleet oikeita asioita. Monta asiaa on ratkennut tällä viikolla ja monta pientä oivallusta on syntynyt. Näen koko ajan unia talostamme, piirrän koko yön pohjapiirrosta ja välillä kannan muuttokuormaa sisään. Aamuisin herätessäni minulla on pää täynnä kuvia. Siirtelen seiniä paperilla ja vaihdan ne takaisin missä ne olivatkin. Luulen, että alamme olla pian melko lähellä pohjapiirrosta, josta projektimme ponnistaa käyntiin.

Tapasimme myös muurarin kanssa tällä viikolla. Hänen on tarkoitus muurata talomme keskelle sydänmuuri, johon kaikki talon tulipesät yhdistetään. Muurin avulla pärjäämme vain yhdellä savupiipulla, johon tulee neljä hormia. Muurista tulee 3,5 metriä pitkä ja 2,5 metriä korkea ja 1,2 syvä grafiitinharmaa jööti keskelle taloa. Sen tarkoitus on kerätä kevät- ja syysauringon lämmittävät säteet huoneilmaan luovutettavaksi. Lisäksi se varaa takan, leivinuunin, puulieden ja saunan lämpöä ja suunnittelemme myös vesiputkien vetämistä muurin sisälle, jolloin käyttövettäkin lämpenisi. Pääasiallinen lämmitysjärjestelmämme tulee olemaan maalämpö-poistoilmalämpöpumppuyhdistelmä, mutta sydänmuurin avulla saamme erityisesti lämmityskaudella säästöä. Esittelimme talomme piirustukset, toiveemme ja unelmamme muurarille, hän raamit ja järjen äänen meille. Tässä kohdassa ei näyttäisi tulevan eteen isoja kompromisseja. 

Ensi viikolla saamme eteemme the Lukuja. Pelkäämme pahinta, toivomme parasta ja henkisesti olemme jo varautuneet karsimaan jostakin. Kukaan talotoimittajien edustajista ei ole vielä uskaltanut heittää ilmaan minkäänlaisia arvauksia tai arvioita kustannuksista. Tuomio on pian edessämme, valinta käsissämme. Mitkä unelmistamme otamme mukaamme, mitkä jalostamme eteenpäin ja mitkä hautaamme tässä vaiheessa. 

Olemme valinneet kiinteistönvälittäjän nykyiselle talollemme. Välityssopimukseen kuuluu ammattilaisvalokuvaajan ottamat myyntikuvat, joten pian kotiimme pääsee kuka tahansa virtuaaliselle vierailulle. Tuntuu oudolta ajatus, että kymmenet tai sadat ihmiset katsovat kuvia ja kuvittelevat itsensä kävelemään näihin huoneisiin. Ihastelevat, ihmettelevät, tyrmäävät, kiinnostuvat, kirjaavat näyttöpäiviä kalentereihinsa. Puntaroivat ja pohdiskelevat mahtuisiko tuohon sohva ja minkä väriseksi tuo seinä maalattaisiin, kuka missäkin huoneessa nukkuisi, sopisivatko heidän unelmansa vaeltamaan näiden seinien sisäpuolella. 

Meidän unelmamme vaeltavat päivä päivältä yhä selkeämmin omaan puolen hehtaarin metsäämme sille yhdelle erityiselle etelä-länsirinteelle, istahtavat pihakoivuun odottamaan ensimmäisiä työkoneiden ääniä. 

muurahaispesä

Odotan malttamattomana, että jotain konreettista tapahtuisi taloprojektin suhteen. Tapaamme vuorotellen hirsitalotoimittajia, piirrämme pohjapiirrosta uudelleen ja uudelleen sekä kaivamme monenlaista faktaa materiaaleista, rakennustavoista ja kaikesta mahdollisesta tähän hullunhommaan liittyvästä. Ihan totaalisesti ahdistuin siitä, kuinka järkyttävä määrä erilaisia ikkunoita on olemassa! Ja ikkunafirmoja ja karmeja ja u-arvoja ja lisävarusteita jajajajaja. Ikkunat tulevat olemaan merkittävässä osassa talossamme, joten niiden miettiminen ja ikkunapinta-alan vaikutus talon rakenteisiin on olennaista ottaa huomioon jo ensimmäisten asioiden joukossa. Insinöörisetien pitää olla aika tarkkana laskelmissaan, kun monen metrin mittaista lasiseinää rakennetaan yhdessä painuvan hirsirakenteen kanssa.

Meillä on mukana viisi hirsitalofirmaa: Finnlamelli, Kuusamo, Kontio, Kerohirsi ja Honka. Miten nämä valikoituivat? Nämä olivat jo ennestään tuttuja nimiä, joku oli suositellut niitä, ne tulivat ensimmäisten joukossa googlen haulla, niillä oli hyvät ja monipuoliset nettisivut, ja myyjät löytyivät Turusta. Tässä kohdassa jo punnitaan meidän voimavarojamme, ihan alkumetreillä. Emme pystyisi, eikä varmasti olisi edes järkevää ryhtyä kilpailuttamaan useampaa hirsitoimittajaa. Onhan noissa firmoissa eroja, isojakin, mutta näillä mennään. Toimitussisältöjen vertaileminen ja tarjouspyyntöpalaverien pitäminen on niin aikaa vievää hommaa, että pääsisimme rakentamisen alkuun varmaan kolmen vuoden päästä, jos tarkempaa kartoitusta alkaisimme tehdä. 

Tästä päästäänkin koko projektin mielenkiintoisimpaan ja haasteellisimpaan asiaan: aikatauluttamiseen. Tässä parhaillaan meneillään olevassa "ruutupaperivaiheessa" pitäisi malttaa pysyä tarpeeksi kauan, kuukausia, jopa pidempään. Pitäisi malttaa laittaa suunnitelmat vähäksi aikaa jäähylle ja mennä pyöräilemään, viikonloppulomalle tai pihalle kevättöihin. Ja sitten taas palata ruutupaperin ääreen ja ihmetellä mitä oikein oli ajatellut. Sitten, kun talotoimittaja on valittu ja lopulliset ratkaisut lyötu lukkoon, on muutosten tekeminen huomattavan paljon kalliimpaa kuin ruutupaperin kumittaminen. 

Olemme nyt jo ainakin kuukauden myöhässä omasta aikataulustamme. Emme saa huhtikuun aikana valittua talotoimittajaa, joten rakennuslupapiirrokset siirtyvät ainakin kesäkuulle ja eikös heinäkuussa kunnan virkamiehet lomaile...? Tarkoitus oli saada hirsikehikko pystyyn, katto valmiiksi ja lämmöt päälle ennen lämmityskauden alkua. Näyttää siltä, että hirsipaketti menee ihan loppusyksyyn, jopa marraskuulle saakka. Sitten tulevat vastaan uudet kysymykset; Onko järkevää aloittaa rakentamista keskellä talvea ja mitä se kustantaa lisää? Siirretäänkö hirsitoimitus suosiolla ensi kevääseen? Tosin näillä leveysasteilla talvi antaa odottaa itseään yleensä vuodenvaihteen tienoille.

Uudeksi suureksi kysymykseksi on yllättäen noussut hirren puumateriaalin valinta. Kuusi vai mänty? Tämä kysymys tuntuu olevan enemmän mielipide- ja mieltymysasia kuin faktaperäinen valinta. Mänty on luonnostaan solurakenteeltaan sellainen, että se sitoo enemmän vettä. Se tarkoittaa sitä, että kuivuessaan se kutistuu enemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että männyllä on kuusta parempi kyky sitoa ilman kosteutta ja sitä kautta varata lämpöä itseensä. Kuusi on taas solurakenteeltaan tiiviimpää ja kuivempaa, joten se ei elä niin voimakkaasti suomalaisten neljän vuoden ajan mukana. Näihin edellämainittuihin faktoihin perustuen toiset sanovat kuusen kestävän enemmän säävaihteluja ja toiset männyn tekevän niin. Sitten on värikysymys. Mänty kellastuu kuusta voimakkaammin. Talostamme toivomme niin valkoista kuin mahdollista, ja valkovahauksen pintaansa saava kuusihirsi pysyisi vaaleampana ajansaatossa. Toiset väittävät kuusen oksakohtien jäävän näkyviin tummempina, vaikka puu käsitellään valkoiseksi. Toiset ovat sitä mieltä, että männyn oksat tulevat ajan kuluessa kuultamaan valkoisen läpi. Toiset talotoimittajat väittävät kuusen kiertyvän ja käpristyvän, toiset väittävät tämän olevan pötypuhetta, jos osaa käsitellä kuusipuuta oikein.  Toinen talotoimittaja suosittelee koivua, toinen mäntyä. Ja itse kai tästäkin asiasta on päätös tehtävä ihan oman käsityksen mukaan.

Tuntuu, että asioita tapahtuu elämässä koko ajan monella tasolla. Välillä joku taso on suuremmassa roolissa kuin toinen, ja sitten yhtäkkiä kaikki tasot vaativat yhtä aikaa kovasti huomiota. Kehossa on koko ajan sellainen olo kuin olisi muuttunut muurahaispesäksi. Sen lisäksi, että taloprojektitasolla elämme hektistä ja suurten päätösten aikaa, on muillakin tasoilla kiirettä. Kevään juhlat käynnistävät kakkutilaussesongin, Vinskin taaperoelämä tarpeineen ja harrastuksineen riittää kokopäivätyöksi, tontiltamme kaadetut puut muuttuvat talkoissa klapeiksi ja lankuiksi, grillaus- ja pihakautta availlaan ystävien kanssa, Ninja-koiran terveeksi hoitaminen on työlästä siedätyshoitoineen, lääkityksineen ja lääkärikäynteineen. Kiireestä huolimatta elämä maistuu vahvasti elämälle juuri nyt, eikä ole tarve muuttaa mitään. Tai no, voisin nukkua hiukan enemmän.

salarakas

Mihin tämä viikko oikein vierähti? Aika on kummallista. Kalentereilla ja aikatauluilla kuvittelemme hallitsevamme sitä, mutta se vähät välittää. Kulkee vaan. Jättää silmäkulmiin ja suupieliin jälkiä, muuttaa vauvat uhmaikäisiksi ja koululaiset murrosikäisiksi. Hopeiset hapset kiipeävät omien vanhempien ja puolison hiuksiin. Huomaamme yhtäkkiä pitävämme siitä, että saamme tehdä asiat niin kuin olemme aina tottuneet tekemään. 

Aika on minun salarakkaani. Pidän siitä mitä se tekee minulle. Salaa. Enää ei tarvitse tehdä kaikkia virheitä ja etsiä tietämättä mitä on hakemassa. Aikaisemmat suurilta tuntuneet murheet ovat tässä hetkessä kutistuneet pieniksi. Se antaa toivoa myös tämänhetkisten vastoinkäymisten kanssa; eräänä päivänä nekin ovat ratkenneet, laimenneet, kadonneet. Armollisuus itseäni kohtaan antaa tilaa koohottamisen sijaan arjen keveydelle. Aika on myös uhka ja vihollinen. Tässä hetkessä pitäisi saada niin paljon aikaan. Tässä hetkessä on monia mahdollisuuksia, joista pitäisi osata valita ne oikeat. Silmillään ei näe kaikkea, vain sydämellään näkee hyvin. Aika on tehnyt minulle sen, että valitsen aina varman päälle. Yöunet. Perheen, lapseni, ystävät. Ne tärkeimmät.

ilovuodatus

 Ensimmäiset samaan aikaan äitiyslomaa viettäneet ystäväni ovat alkaneet palailla työelämään. Se on saanut minut arvostamaan entisestään tätä meneillään olevaa, ainutlaatuista elämänvaihetta. Päivät ovat välillä uuvuttavia ja toistavat itseään, mutta toisaalta olemme Vinskin kanssa vapaita tekemään ihan mitä meitä huvittaa. Kamalia ovat ne hetket, kun ei tiedä miksi pieni ihminen itkee. Ihania ovat kesken leikkien kaulan ympärille kietoutuvat kädet tai uuden taidon oppimisen riemukkaat hetket. 

Tanssia, laulua, kätten taputusta, hippaleikkiä, maailman ihmettelyä, kirjoja, palikoita, kakkavaippoja, itkupotkuraivareita, ruuantähteitä, siivoamista, pyykkäämistä, iltakylpyjä, aamupuuroja, halauksia, pusuja, ulkoilua, metsäretkiä, sylihetkiä, kerhoja, jumppaa, leipomista, maissinaksuja, hammaskipua, sotkemista, neuvolakäyntejä, rokotuksia, räkää, kuolaa, pissaa lattialla, legopalikoita kengissä, vauvauintia, kauppareissuja, isovanhempien ihailua, pihakiviä taskussa, asfaltti-ihottumaa, lintujen ruokintaa, voita tukassa, avaimet hukassa, kaukosäädin pesukoneessa, sukanpohjassa perunamuusia, hymyä, naurua, iloa, juoksuaskelia.

Suunnittelusuvanto

Vihdoinkin sataa vettä! Kevät kuoriutuu esiin likaisten lumikasojen alta. Päivät ja viikot muodostavat ketjuja, reikäistä pitsiä, ajantaju haalistuu. Aika ulottuu moneen suuntaan: tähän hetkeen, menneeseen, tulevaan, ja kuviteltuun.

Viikonloppuna ryhdyimme pistämään kaatamiamme puita klapeiksi. Parhaillaan töitä tehtiin seitsemän henkilön voimin kolmen traktorin avustuksella. Tuntien työn jälkeen oli puupinosta kadonnut vain pieni osa. Tällä puumäärällä paljussa, leivinuunissa, takassa ja saunassa saa olla tulet vaikka joka päivä! Tukkipuusta sahautetaan lautaa työmaatarpeiksi.

Pettymys, ahdistus ja turhautuneisuus on selätetty. Uuden pohjapiirroksen piirtäminen on edennyt ja pahimmat umpisolmut availtu. Tässä vaiheessa on jo ilmiselvää, että haaveet Täydellisestä Talosta hautautuvat kompromissien alle.

Tällä viikolla uusi pohjapiirros lähtee talotoimittajaehdokkaille. Jännityksellä jäämme odottamaan niiden tarjouksia paluupostina. Kuinkahan paljon nämä unelmamme tulevat kustantamaan... Meillä on onneksi jo vastaava työnjohtaja löydettynä, ja hän on lupautunut vertailemaan kanssamme talotoimittajien tarjouksia ja toimitussisältöjä, niin saadaan siihen viidakkoon jotain tolkkua. Hyvä, ettemme ole yksin tässä vaiheessa! Kun talotoimittaja saadaan päätettyä, päästään suurensuuri harppaus eteenpäin.

Nyt vellomme ajatuksinemme tässä suvannossa, kun mitään ei näytä oikein tapahtuvan, vaikka tässä tehdään isoimpia ratkaisuja koko projektin suhteen. Nyt tarvitaan voimaa pysyä tässä tarpeeksi pitkään, hidastella, palailla askelia taaksepäin, kyseenalaistaa ja kysyä.

...

Heittäydyin hippaleikkiin ja eläydyin eläinkirjaan. En vastannut puhelimeen. Söimme samalta lautaselta ja otimme jälkiruuaksi keksit. Teimme sohvatyynyistä temppuradan. Annoin Vinskille kokonaisen päivän kokonaista äitiä.

versio nro. 584

Katoavat hetket

Meillä on joka iltapäivä treffit jonkun tahon kanssa: pankki, talotoimittaja, kiinteistövälittäjä... ja jollei mitään sovittua ole, niin ajamme jonnekin talonäytökseen. Iltaisin, kun saamme Vinskin nukkumaan, piirrämme piirrämme piirrämme. Ruudut paperilla muuttuvat huoneiksi, kävelemme mielessämme niissä ja hylkäämme piirrokset yksitellen jokaisen.

Tänä aamuna projektimme intensiivisyys valkeni minulle keittiössä odottavan näkymän kautta. Vaikka luopumisprosessi nykyisestä kodistamme on tunnetasolla kesken, on käytännöllinen minäni jo aivan valmis muuttamaan pienempään, helpommin hallittavaan asuntoon lähemmäksi Ruskoa.

Arki rullaa eteenpäin kauniina. Vinskin päivittäisten kehitysaskelten myötä tajuan ajan rajallisuuden ja hetkien haurauden. Vinski ei enää koskaan ole se pieni, joka elää äidin sylin lämmöstä ja tuoksusta, vaan on jo matkalla oppimaan maailmaa ja löytämään oman paikkansa. Ajattelen aikaa vuosi taaksepäin, kun Vinski oli juuri syntynyt ja sitä kuinka sitoutunut olin pienen vastasyntyneen hoivaamiseen. Löydän jotain yhtäläisyyksiä tästä hetkestä. Samalla rakkaudella, kärsivällisyydellä ja paneutuneisuudella kannan taloprojektiamme "rintarepussani" kaikkialle, koko ajan. Hassua miten taloprojektimme käynnistyminen herättää minussa samankaltaisia tunteita kuin vastasyntyneen hoitaminen - en haluaisi jättää sitä hetkeksikään.

Nostan paperit nippuun pöydälle ja suljen tietokoneen, haluan Vinskin muistavan minut äitinä, joka lukee kirjoja ja rakentaa palikoilla. Alitajunta jatkakoon talosuunnittelua, sillä vauvantuoksu on katoava luonnonvara.

Olin jo mielessäni kävellyt satoja kertoja suunnitelmiemme kodissa huoneesta toiseen, elänyt arkea siellä ja testannut pohjapiirroksen toimivuutta. Vinskiä hoitaessani ja kotitöitä tehdessäni olen miettinyt kuinka tämä ja tämä toimisi uudessa kodissamme. Olin hylännyt nykyisessä kodissa epäkäytännöllisiksi todetut ratkaisut ja hionut jokaisen neliömetrin suunnitelmissani. Istuin tänään tyhjän paperin eteen ja ryhdyin hahmottelemaan uusia seinien paikkoja. Kolmen tunnin luonnostelun jälkeen paperi on edelleen tyhjä. Tai siis täynnä typeriä käytäviä ja vääränmuotoisia huoneita. Kiukuttelen piirroksilleni, en tosiaankaan jaksa lähteä alakertaan kodinhoitohuoneeseen hoitamaan pyykkejä ja mistä minä nyt tulen sisälle kuraisilla kumppareillani. Olen jo kerran ratkaissut nämä ongelmat!

Päätin lähestyä ongelmaa kuvien kautta. Katselemalla kattojen suuntia, seinien mittasuhteita, ikkunoiden kokoja ja tilojen sijoittumista kymmenissä netistä löytämissäni rinnetaloissa, alkoi omat toiveet hahmottua uudelleen. Jälleen minut valtaa kuitenkin outo epäusko: Onko tämä oikeasti tapahtumassa? Sama tunne hiipi minuun eilen tontilla seisoessani sahanpurun tuoksussa, vienon tuulen soitellessa tulevan etupihamme puunlatvojen kannelta. Olemme kaataneet hulvattoman aukon keskelle metsää, jonne ei tule tietä, sähköä, vettä eikä viemäriä. Projekti on peruuttamattomasti käynnissä, vaikka mitään ei ole vielä selvillä. Paitsi se, että meillä on pankista lainalupaus.

Isin eväät unohtuu eteisen pöydälle ja äiti istuu paljon koneella. Meidän perheen kuulumisenvaihdot kuulostavat nykyään tältä: Onkos se tieasia jo selvinnyt, kuka sitä tulee kaivamaan? Entäs se p***apumppu? Löysin tänään yhden mielenkiintoisen vaihtoehdon alakerran kivimateriaaliatoimittajaksi.. Joo hyvä, ja minä sain sovittua sähköjen vetämisestä tontille.

Uusi alku, uudet kujeet. Olen alkanut tänään kerätä kuvia arkkitehtitapaamista varten. Vaikka sanakin on kyllä hallussa, niin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tarvitaan oikeanlainen tunne, tässä kodissa haluan asua.

aamuinen

Toivonkipinä ja retroruokaa

Aurinko oli sulattanut tämän päivän aikana tonttimme etelärinteestä viikonloppuna sataneen lumen. Astelimme tontin laidalle erään hirsifirman edustajan kanssa ja eilinen epätoivo oli jo hiukan laantunut. Kyllä tästä vielä uudet suunnitelmat saadaan käyntiin. Myyntimies teki mitä myyntimiehen pitääkin tehdä: Valoi uskoa ja toivoa ja kehui asiakasta. 

Ja löi meille tiukkaa faktaa pöytään. Meidän on luovuttava yksitasoratkaisusta. Talostamme tulee kaksikerroksinen. Lapset voi opettaa kulkemaan portaissa varovasti. Pyykkikuilu voidaan rakentaa ja vaatehuolto keskittää yhteen paikkaan. Mikä tärkeintä: kaunista kallioista tonttiamme ei tarvitse räjäyttää maan tasalle. Vaikka aloitamme piirtämisen alusta, voi talomme pystytys päästä silti käyntiin jo tulevana kesänä! 

Löysimme jo muutamia hyvältä vaikuttavia ratkaisuja uuden pohjapiirroksen suunnittelun lähtökohdaksi. Hirsifirman kautta löytyy arkkitehti, joka astuu kuvioihin mukaan laskemaan ja piirtämään joka suuntaan kupruavalle tontillemme maisemaan sopivaa tönöä. Täytyy luopua siis siitäkin ajatuksesta, että talomme olisi täysin meidän itse piirtämä. Halusimme olla monella tapaa ekologisia ja luontoa säästäviä rakennusprojektissamme. Valitsimme hirren pienentääksemme omaa hiilijalanjälkeämme - puu on elinaikanaan käyttänyt kasvuunsa hiilidioksidia, kun taas esimerkiksi kivitalon tekemiseen tarvittavien elementtien valmistaminen kuormittaa luontoa hiilidioksidipäästöillään. Emme myöskään halua rakentaa meille täydellistä taloa, jonka alta pitää tuhota maisema. Siksi palaamme takaisin alkupisteeseen ja annamme tontin "piirtää" meille talon. Tämä tuntuu hyvältä.

Tänään oli muutenkin onnistunut päivä. Teimme äitikavereiden kanssa tavallisista sukista jarrusukkia ja tarjosin retroruokaa: pinaattipannaria ja jauheliha-perunasosevuokaa. Vinski nukkui neljän tunnin päiväunet. Pyörätiet on jo lakaistu sepelistä ja vaaleanpunaisen Joponi takaritsillä odottaa lastenistuin.   

Ensimmäinen viiva

Talon suunnittelu pitää aloittaa alusta. Kaadoimme viikonlopun aikana puut talon paikalta ja synkän havumetsän alta paljastui monimuotoinen rinnetontti. Paljon monimuotoisempi kuin olimme osanneet kuvitellakaan. Miten se voi muuttua niin paljon? Olemme kävelleet tonttiamme ristiin rastiin ja zoomailleet optimaalista kohtaa ja yhtäkkiä tontti näyttää aivan eriltä. Kuukausia piirtämämme talonpohja ei enää istukaan tontillemme. Alkuperäinen suunnitelmamme räjäyttää rinnettä vähän ja tasoitella sitä loivemmaksi ei tee oikeutusta tontille. Nöyränä otamme tyhjät ruutupaperit esille ja aloitamme ihan ensimmäisestä viivasta. 

to do

kaada puut
pyydä talkooväkeä
hanki eväät talkooväelle
merkitse talon paikka
selvitä kunnasta talon korko
kilpailuta talotoimittajat
vertaile hirsiseinien ominaisuuksia: massiivi-, lamelli- vai lämpöhirsi
hanki kunnallistekniikka; vesi, sähkö, jätevesipumppaamo...
rakenna tie tontille
laita nykyinen talo myyntikuntoon ja etsi ostaja
keksi mihin kaikki tavarat sijoitetaan vuokralla asumisen ajaksi
mieti pohjapiirrosta vielä kerran
hanki pääsuunnittelija sekä lvi- ym. suunnittelijat
löydä urakoitsijat
selvitä aikataulu, budjetti, omat resurssit
hae lainhuudatus ja kiinnitykset
vakuutukset!
neuvottele takaajien kanssa
säästä rahaa

nauti jokaisesta päivästä.

Pieni sommittelu

Vinski etsi täydellistä sommitelmaa, istui lattialla hipihiljaa, asetteli kipot uudelleen ja uudelleen. Yhtäkkiä hän oli valmis. Hymyili hiljaa, taputti sitten itselleen käsiä ja kiipesi äidin syliin. Hieroi unisena poskea rintaa vasten ja kiersi kädet kaulalle. Paapaa, pyysi pieni mies. Rattaista kuuluu jo hiljainen tuhina, nappaan kuvan taideteoksesta.

Tämä on sitä pakahduttavaa onnea.

kotiolo - kaurapuuroa, ikkunanpesua ja perunateatteria

Tänään ollaan oltu perusasioiden äärellä. Vinski heräsi kamalasti itkevänä, ja pomppasimme ylös jotenkin väärällä jalalla koko perhe. Mikä saa pienen ihmisen itkemään niin lohduttomasti, ettei auta yhtään mikään - ei syli, maito, auto, pallo, laulu. Viime viikolla saadut rokotukset ainakin tekevät olon kurjaksi. Itku laantui vasta, kun kaurapuuro oli keitetty, jäähdytetty ja syöty paratiisisoseen kera. Perustarpeet! Kaurapuuronälkä, tuo aamujen painajainen.

Hetken mielijohteesta pesin ikkunat. Kevätvalo tulvii nyt valkoisena ja voimakkaana sisään. Keitin kupposen kahvia ja ihastelin aikaansaannostani. Ikkunanpesusta tulee voimakkaita muistoja lapsuudenkodista, ja tässä nostalgisessa olossa kuorin kattilallisen pottuja (16 kappaletta). Päätin tehdä samantien kasvissosekeittoa, perunamuusia ja perunarieskoja. Onko kotoisampaa tuoksua kuin pesuaineen ja ruuanlaiton yhdistelmä. Nyt on viimeisen päälle kotiolo.

Tämä koti menee myyntiin raksaprojektimme alla. Taas kerran, edessä olevan 11. muuton kynnyksellä, olen miettinyt mitä KOTI tarkoittaa. Painaessamme edellisestä kodista viimeisen kerran oven kiinni, en enää nähnyt askeleitani matkalla autoon, jossa viimeiset muuttotavarat olivat. Monta päivää ikävöin sitä erityistä tunnetta, joka liittyi silloiseen kotiimme. Sitten tavarat alkoivat löytyä tässä kodissamme paikoilleen, ja pihamaalle kaivettiin puita ja istutuksia, ja yhtäkkiä olin enemmän kotona kuin koskaan aiemmin.  

Tämä on ollut oikea koti meille ja taas täytyy tehdä ajatustyötä luopumisen tunteiden yli selvitäkseni. Se on ensimmäinen uhraus unelmien toteutumisen edessä. Rakastammeko näitä seiniä vai sitä tunnetta, joka asuu näiden seinien sisäpuolella. Muistoja saa täältä mukaansa, mutta niitä myös unohtuu tänne. Päivien muuttuessa viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi, emme enää saa kiinni siitä, millaista elämä täällä kodissa oli. Meillä on sitten uusi koti. Meillä, meidän perheellä. Koti muodustuu sinne, missä olemme yhdessä.

Maanomistaja

Tänään tehdään meidän tulevan kodin ensimmäinen konkreettinen oikea asia: Tonttikaupat! Pian olemme puolen hehtaarin metsän onnellisia omistajia. Unelmiemme kodin pohjapiirros on valmis ja nyt lampsitaan hirsitalotoimittajien puheille kysymään mitä tämä lysti maksaisi. Ehkä vuoden päästä omaan kotiin <3