Sujuva sunnuntai

Näyttää käyvän meidänkin kohdalla toteen, kuten jo oman kotinsa valmiiksi rakentaneet ystävät varoittelivat etukäteen, että eniten aikaa kuluu tarvikkeiden hankkimiseen ja puhelimessa notkumiseen. Herra Foo oli suunnitellut eilisen tehopäiväksi tontilla, mutta homma kaatui siinä vaiheessa, kun kaikkia tarvittavia materiaaleja ei löytynyt vielä siitä kolmannestakaan rautakaupasta. On todella eri asia päästä aloittamaan rännien ja syöksytorvien asennus yhden aikaan päivällä kuin heti aamun sarastettua. Homma ei siis tullut valmiiksi päivässä ja monta muuta suunniteltua työtä jäi tekemättä tänä(kin) viikonloppuna. Eino-myrsky kaatoi naapuritontilla muutaman puun ja riepotteli loputkin meidän eteläseinän ikkuna-aukon muovituksesta irti. Aurinko paistaa koko päivän vain puiden latvojen korkeudella ja keskipäivälläkin tuntuu illalta. Aina kun saavumme tontille on yhä ensimmäinen ajatus, että voiko tämä olla totta.

Läpiviennit kohta valmiina.

Talon sisälle alkaa kertyä epämääräisiä kasoja työkaluja ja roskaa...

Tästä mahtuu valo kulkemaan eteiseen. Ikkunalla kokoa K2300 x L2000.

Sen lisäksi, että maisemaovi on vääränkätinen, se tulee reilusti ulos seinästä ja näyttää irralliselta. Selvityksen alla on nyt siis oven vaihtaminen "ohuemmaksi" sekä avautumaan oikealta puolelta. 

Aikaisemmin jo ylistämäni porari osoittautui jälleen kultakimpaleeksi tuodessaan meille tukevat ja turvalliset väliaikaiset portaat rakennustelineistä ja harkoista kyhätyn tilalle. Portaiden testausta koko perheen voimin...

Eteenpäin

Pahoitteluni rakkaat lukijani, kun blogipäivityksessä on ollut taukoa. Meillä ei edelleenkään ole kehuttavaa nettiyhteyttä, vaan minun täytyy ajaa jonnekin kuuluvuusalueen sisäpuolelle julkaisemaan uudet tekstit. Kiusallinen ja invalidisoiva migreeni astui yllättäen sitkeästi viipyväksi vieraaksi tehden arjesta sysimustaa ja hankalaa. Kaksi viikkoa meni ihan vaan sinnitellessä ja sovittuja menoja yksi toisensa jälkeen peruessa. Juuri, kun arki oman pääkopan kanssa olisi alkanut sujua, sai Vinski jostain virusinfektion aiheuttaman laryngiitin eli kurkunpääntulehduksen ja jouduimme TYKSiin lasten infektio-osastolle muutamaksi päiväksi. Hengitys rohisi ja vinkui, ja vaikeutui vaikeutumistaan kortisonilääkityksestä ja tunnin parin välein saaduista adrenaliini-inhalaatioista huolimatta. Pitelin sylissäni voimatonta ja flegmaattista lastani peläten ja itkua pidätellen, koko maailma tiivistyi siihen yhteen sairaalan huoneeseen. Kaikki muut murheet ja ajatukset kutistuivat säälittävän pieniksi. Vinskiä oltiin jo siirtämässä teho-osastolle, mutta onneksi yhtäkkiä tapahtui käänne parempaan, hengitys hiukan helpottui ja happisaturaatiot nousivat. Muutamien meitä vielä seuranneiden takapakkien jälkeen pääsimme kotiin jatkamaan paranemista kolmannen sairaalaolopäivän iltana. Ihan tavallinen kotiarki tuntuu juhlalta.

Tontilla tapahtuu tällä hetkellä hissukseen asioita. JP pystytti taloamme hetken aikaa yksikseen annettuaan äkkipikaistuksissaan potkut apumiehelleen. (Kyllä, sama äkäpussi hänessä edelleen asuu.) Katon rakentaminen viiden metrin korkeudessa on melko hidasta puuhaa yksikseen. Onneksi JP sai uusia apumiehiä ja pellityksen paikoilleen. Eräänä päivänä JP paiskoi huolella talon sisälle polttamista odottamaan pinoamani jätepuut ikkunasta ulos yhdeksi suureksi sekamelskaksi ja uhosi Herra Foolle olevansa tärkeämmässä työssä kuin siivoamassa. 

Aluskate on ollut jo parin viikon verran paikoillaan, mutta ennen sitä ehti tulla kunnon sateita ja talomme muuttui järveksi; mikä lohduton näky juuri ennen harjakaisia! Kuivasimme, imuroimme ja siivosimme talon lainehtovasta vedestä ja harjakaisia vietimmekin kauniissa aurinkoisessa säässä kolmenkymmenen hengen voimin. 

Suuret eteläseinän ikkunat asennetaan parin viikon päästä. Maisemaovi on jo paikoillaan - vääränkätisenä...

Nyt talossamme on jo yläkerran ikkunat paikoillaan ja alakerran ikkunat odottavat sopivaa hetkeä Herra Foon aikatauluissa päästäkseen nekin paikoilleen. Työlistalla on ikkunoiden lisäksi rännien ja kattoturvatuotteiden asentamista. Ja miljoona muuta hommaa, joista en tällä hetkellä ole edes kartalla. 

Sekös minua vasta ärsyttääkin; tämä kokonaisvaltainen ulkopuolisuuden tunne rakennusprojektimme suhteen tällä hetkellä. Ja muka osallistuakseni jotenkin projektiin, selailen nettikauppojen sivuja valiten tapetteja, mattoja, sohvia, valaisimia. Kävin ystäväni luona sisustuskutsuilla ja ostin kaksi taulua ja säilytyslaatikon kaukosäätimille. (Kyllä.) Ostoksiani katsoessaan Herra Foo tyytyi toteamaan, että näitä laitetaan paikoilleen sitten ihan viimeisenä asiana tässä projektissa.

Herra Foo on kilpailuttanut lattialämmityksen ja valinnut seinille tulevat kytkimet. Hän on myöskin hankkinut alapohjan tuuletusaukkoihin pieneläinverkot, savupiippuun piipunhatun ja katon läpivienneille tekijän ja pellittäjän. Eteeni tuotiin eräänä iltana esite ilmanvaihtokanavien ritilöistä. Monta asiaa tulee nyt yhtäkkiä eteen päätettäväksi ja pakoreittiä ei ole. Nyt ilmanvaihdon huonekohtaiset ritilät tuntuvat valtavalta päätökseltä, mutta katsooko niitä oikeasti joku valmiissa talossa...? 

Herra Foo poraa sähköreikiä auki. Ikävä yllätys pystyttäjä-JP:ltä: hän oli tapittanut hirsirunkoa pystyttäessään ison osan sähkörei'istämme umpeen. Hirsitalossa sähkösuunnitelman tekeminen ja reikien poraaminen etukäteen mahdollistaa sähköjen vetämisen piilossa hirren sisällä. Meillä koko homma menee nyt uusiksi ja kaikki toivomamme pistorasiat eivät välttämättä ole enää edes mahdollisia.

 Väliaikaisia ulko-ovia.

Tässä kuva keittiömme yhdestä alakaapista; Vinski istui eräänä päivänä lattialla, tuijotti ovea ja hetken päästä osoitti sitä "Tässä lentää fasaani". Ja kyllähän tuossa keskellä on linnun näköinen kuvio.

Räystäslautoja, harmeja ja uusia mahdollisuuksia

Arkemme on ollut viime aikoina täynnä iloa etenemisen askelista. Vinski osaa laskea viiteen ja puhuu jo pitkiä lauseita. Hänen kanssaan voi neuvotella asioista ja malttia on tullut niin paljon lisää, että kauppareissuilla ei tarvitse hikoilla ja hävetä. Suuri ja odotettu etappi tontilla oli seinien pystyyn saaminen. Seuraavaksi alamme odottaa ja työskennellä sen eteen, että saamme katon, ikkunat, ovet ja lämmön taloomme. Tänään on nostettu kattoristikot paikoilleen ja ulko-ovet saapuivat tontille ikkunoiden kera odottamaan asennusta.

Viikonloppuna meillä oli maalaustalkoot. Äitini ajeli Pohojammaalta meille avuksi ja suurimmaksi osaksi hänen kannustamanaan ryhdyimme maalaamaan räystään harvalautoja. Harvalaudoitusta on noin sata neliömetriä, 800 metriä lautaa ja se tulee meillä 2,5-5 metrin korkeuteen, joten urakka oli huomattavasti helpompi toteuttaa nyt kuin vasta sitten, kun laudat on naputeltuna kiinni. Jos jollakin suku on pahin, niin meillä se on kyllä paras. Parhaimmillaan neljä sukupolvea oli työntouhussa talkoissamme iloisen rupattelun tahdittaessa pensselien suhinaa.

Rakentajan arkeen kuuluu välillä myös harmaampia hetkiä. Välillä arjen ja rakennusprojektin pyörittäminen yhtäaikaa tuntuu tavattoman raskaalta. Projektiin väistämättä kuuluvat erilaiset vastoinkäymiset tekevät välillä iltaisin nukahtamisesta vaikeaa, vaikka pääosin olemmekin suhtautuneet pulmatilanteisiin ammatillisen tyynesti päästämättä tunteita liikaa valloilleen. Niin, mutta sitten ovat ne tunteet. 

Tunteet pääsivät valloilleen Vinskin vesipeuhun jälkeen sunnuntaina. Olemme pitäneet kiinni siitä, että kaiken kiireen keskellä menemme yhdessä koko perhe Vinskin uintiharrastukseen. Herra Foo teki viime sunnuntaina päätöksen jäädä tontille tekemään lukuisia tekemättömiä hommia valmiiksi ja me suuntasimme Vinskin kanssa kahdestaan uimaan. Autossa Vinski lauloi vuorotellen radiosta tulevien laulujen mukana; Timantit (on ikuisia) voou-voou-oooo  ja omia keksimiään rallatuksia: isiiiii äitiiii Vintsiiii uimapäivääää onnenpäiväää tontil hommiaaa nanmunia paistetaan.

Vielä perillä uimapaikassakaan Vinski ei näyttänyt ymmärtävän, ettei isi ole tulossa uimaan. Vinski taputteli yhteissaunan ovea suihkuhuoneessa Isi täällä saunassa, uima-altaiden puolella hän osoitteli miesten puolen ovea sanoen isi tulee. Pikkuhiljaa totuus valkeni Vinskille ja sitä mukaa varisi myös ilo uimapäivästä. Tajusin siinä yrittäessäni kaikin mahdollisin keinoin piristää pikku-ukkoamme, kuinka hurjan tärkeitä perheemme yhteiset hetket hänelle ovat. Paljon tärkeämpiä kuin olemme ymmärtäneetkään. Yleensä Vinski hyppii kikattaen altaan reunalta, sukeltelee ja innostuu leikeistä ja lauluista, mutta nyt hän halusi olla vain sylissä tai yritti kiivetä altaasta pois. Vesipeuhun kohokohta, loppulauluihin kuuluva Jänis istui maassa, jossa hyppää pois -kohdassa saa pompata veteen, meni Vinskiltä kokonaan ohi hänen roikkuessa kaulassani. Omaa pettymystäni peitellen yritin kestää pikkuisen pettymyksen. Vielä kotona uikkareita kuivumaan ripustaessani tunsin vatsan pohjassa asti harmia Vinskin puolesta.

Jokainen tarvitsee joskus uuden mahdollisuuden. Ensi kerralla menemme kaikki yhdessä uimaan ja tämä harmi unohtuu viimeistään silloin. Äkäpussimuurarimme on ansainnut uuden nimen muutettuaan käyttäytymistään ja suhtautumistaan täysin. Äkäpussista ei ole enää tietoakaan, vaan hän on oikeasti vastuuntuntoinen Pystytyksen Työnjohtaja. Kutsun häntä jatkossa JP:ksi. Annoimme myös hippimuurarille uuden mahdollisuuden tehdä tarkempaa työtä ja jatkaa muurarina. Piippua on purettu metrin verran, vastaava työnjohtajamme JJ kävi tarkastamassa tilanteen ja Herra Foo rakensi ohjureita piipun suoristamista varten.  Uusia mahdollisuuksia ei aina saa, joten ne on syytä käyttää viisaasti. Meidän jokaisen.

Seinät nousivat

Eilen alkoi hirsiseinien pystytys. Juhlapäivä! Eilen aamulla näytti tontilla tältä:

Iltapäivällä saapuessamme tontille oli iloinen yllätys vastassamme. Seinät olivat puoleen väliin pystyssä.

Meille nousee unelmien koti.

Tänään vastassa oli hulvaton yllätys, kun pääsimme iltapäivällä tontille: